Wallinheimo ja tyhjä istuntosali

Kansanedustajilla on ilmeisesti tärkeämpääkin tekemistä kuin istua istuntosalissa.

Kuva: Flickr.com / villoks

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimolla oli keskiviikkona eduskunnassa painavaa sanottavaa liittyen mahdollisuuteen opiskella toisessa Pohjoismaassa. Hän oli valmistautunut hyvin ja oli valmiina mullistavan näkemyksensä leviämiseen. Jotain kuitenkin puuttui. Nimittäin yleisö.

"Olihan se absurdi tunne. Asia on minulle tärkeä, ja päätin kuitenkin pitää puheen", ylväästi oman osuutensa istunnosta hoitanut Wallinheimo sanoi Ylelle.

Wallinheimon takana istuivat sentään puhemiehistö ja Ylen kameramies, mutta muuten koko sali ammotti tyhjyyttään. Onko tästä tehtävä johtopäätos, että mahdollisuus opiskella muissa Pohjoismaissa ei vain kiinnosta pätkääkään? Vai että kahvilassa oli viinerit alennuksessa?

Ylen mukaan istuntosalin tyhjeneminen kokonaan on äärimmäisen harvinaista eikä sellaista ole tällä vaalikaudella sattunut. Aikoinaan budjettipuheita on pidetty keskellä yötä tyhjälle salille. Tällä kertaa kello oli kuitenkin vasta neljä. Ehkä edustajisto halusi välttää Helsingin ikävät ruuhkat, että ehtii kotiin katsomaan Serengetin kirahviemosta kertovan Avaran luonnon.

Onkohan viimeisenä salista luikkineella edustajalla ollut epämiellyttävä olo?

Eduskunnassa on sattunut ja tapahtunut vuosien varrella, vaikka esimerkiksi itänaapurin nyrkkitappeluista ollaan aika kaukana. Tässä muutamia poimintoja dokumentoiduista tilanteista:

Vuonna 2008 kerrottiin lehtereillä Jeesuksen tulemisesta.

Vuonna 2012 Kokoomuksen Sampsa Katajan teot todistivat sen, ettei tuota kestä selvinpäin.

Perussuomalaisten Teuvo Hakkaraiselle kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

Astrid Thorsin esimerkki näyttää, että silloin kun väsyttää, on syytä jättää istuntosali ja kääriytyä mieluummin oman huonen ja torkkupeiton turvaan, niin ei tule nolatuksi.

Joskus menee hermo, kuten Susi Pulliaisella vuonna 2010. "Susi", aika cool lempinimi.

Tästä tietysti herää kysymys, mihin tällainen sirkus johtaa? Tässä yksi vaihtoehto:

1 kommentti

JackC

14.9.2013 22:42

Eikö Aku Ankka jo ole eduskunnassa. Kuten myös suurin osa Ankkalinnan muista asukkaista ?
Olisikin meillä vastaavaa kuin "itänaapureilla" meillä edustajia ei kiinnosta muut kuin omat lomat ja palkankorotukset.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi