Rotuoppi

Lukijat kysyvät, romani vastaa.

Sosiaalikasvattaja Malla Laiti vastasi romaneja koskeviin kysymyksiin.
Sosiaalikasvattaja Malla Laiti vastasi romaneja koskeviin kysymyksiin.

Miksi niin moni romani on vailla ansiotyötä?
likj83, 25

"Romanit ovat aina tehneet yrittäjyyden tapaista työtä, kuten hevosten hoitoa, käsitöitä ja kaupankäyntiä, mutteivät niinkään ansiotyötä. Osittainen syy ansiotyön vähyyteen johtuu romanien lyhyestä koulutushistoriasta. Romanit saivat vakituisia asuntoja 1960-luvulla, ja vasta silloin alkoi ensimmäinen sukupolvi käydä säännöllisesti koulua. Jatko-opintoihin hakeutuminen on edelleen vaikeaa. Nuoret eivät saa riittävästi tietoa eri ammateista, joten heillä on vaikeuksia valita alaa, jossa omat vahvuudet tulisivat parhaiten käyttöön. Ja jos ei ole koulutusta, ei saa töitä. Halua koulutukseen ja työelämään kuitenkin nykyisin on. Romanien työttömyysprosenttia ei tilastoida erikseen, mutta se on korkea. Romanien on vaikea työllistyä myös siksi, ettei heitä palkata. Työnantajilla on ennakkoluuloja, vaikka koeaikana voisi katsoa miten työt sujuvat. Ne romanit jotka ovat päässeet ansiotyöhön, ovat yleensä pidettyjä työpaikoillaan. Rohkeutta työnantajille!"

Tunteeko suomalainen romani yhteenkuuluvuuden tunnetta Romanian romaneihin, esim. kerjäläisiin?
Nimetön

"Romanit tuntevat yhteyttä toisen maan romaneihin. Suomen romanien on kuitenkin vaikea tukea muita romaneja, mutta esimerkiksi vastaanottokeskuksissa oleviin romaneihin paikkakunnan romanit ovat yhteydessä."

Vitseissä romanit aloittavat Hai sie. Sanooko kukaan oikeasti noin? Miksi?
Hai on kala, 19

Olen ihmetellyt Pulttiboisien mannesketsin puhetapaa, joka lähes jokaiselta vastaani tulleelta romanilta jonkinlaisena variaationa löytyy. Miksi romanit puhuvat niin eri tavalla kuin valtaväestö?
Katjuska, 23

"Viitaten myös edelliseen kysymykseen; romanit eivät puhu noin. Romanien puhetapa on on kuitenkin erilainen verrattuna valtaväestön puhetapaan. Romanikodissa puhutaan vähän yksinkertaisempaa kieltä. Siellä odotetaan, että toinen ymmärtää asian "puolesta" sanasta. Romanit käyttävät kovempaa ääntä puhuessaan kuin muut suomalaiset. Syy lienee se, että aina on oltu isossa porukassa, jossa on puhuttava kovaa."

Väitetään, että romanit varastavat. Kuinka moni varkauksista on romanin tekemä? Kuuluuko varastaminen romanikulttuuriin? Varastavatko romanit vain valkolaisilta?
Nainen, 28

"Romanikulttuuriin ei kuulu rikollisuus. Romanit, jotka tekevät rikoksia, tekevät niitä vääristä valinnoista. Aivan kuin valtaväestön edustajat."

Romaninaiset kertoivat, etteivät he saa olla miehen yläpuolella; yläkerran siivoaminen on mahdotonta, jos mies on alakerrassa. Onko tämä totta? Miten romanikulttuuri rajoittaa naisten oikeuksia?
Feministi, 30

"Totta se on. Tapa pohjautuu vanhempien kunnioittamiseen ja häveliäisyystapoihin. Romanikulttuurissa ei ole soveliasta olla vanhempien ihmisten yläpuolella. Romaninaiset ovat arvostettuja; nainen on kodin sydän. Romaninaisen identiteetti on voimakas, koska vaatetuksen vuoksi hän on näkyvin henkilö romaniväestöstä."

Kuinka moni romani elää ns. valtakulttuurin elämää? Tuleeko siitä seuraamuksia?
Rosin, 21

"Romanikulttuuri on ihmissuhdekulttuuri, jossa perheellä, suvulla ja koko romaniyhteisöllä on merkittävä osa ihmisen arkipäivässä. Romanin on yleensä hyvä olla oman yhteisönsä sisällä, koska hän on siellä hyväksytty sellaisenaan kuin on. Tästä johtuen romani ei tunne tarvetta elää ns.valtakulttuurin elämää, jos siis valtakulttuurin elämällä tarkoitetaan eroa romaniyhteisöstä. Mutta jos valtakulttuurin elämällä tarkoitetaan tavallista arkipäivää jossa eletään perheen keskellä, tehdään työtä ja hoidetaan lapsia, silloin romanitkin elävät valtakulttuurin elämää."

Romanikieltä ei kaduilla juuri kuule. Kuinka moni sitä osaa ja voiko sitä opiskella jossain? Miten romanit suhtautuisivat valkolaiseen, joka haluaisi opiskella romanikieltä? Onko Suomessa romanikielellä kirjoittavia kirjailijoita?
Kielipäänsärky, 24

"Suomen romanit kokevat, että romanikieli on sallittua vain romaneille. Sen käyttö kiellettiin romaneilta kun he pyrkivät majoitukseen kiertolaiselämän aikana. Kielestä tuli näin entistä tärkeämpi. Hiljalleen kielen käyttö kuitenkin väheni niin, että tänään vain hyvin harva vanhempi romani osaa puhua sitä täydellisesti. Suomen romanien äidinkieli on suomi , kun taas Euroopan romanien äidin kielin on romanikieli. Meillä ei ole romanikielellä kirjoittavia kirjailijoita. Muualla Euroopassa kyllä on."

Miten romanit suhtautuvat pakolliseen peruskouluun? Meidän koulussamme romanilapset olivat todella paljon poissa. Tiedän että he lintsasivat yläasteella, mutta myös ala-asteella heitä näkyi koulussa vain harvakseltaan.
Luvaton poissaolo, 16

"Romanilasten koulunkäynnissä on vielä monentasoisia ongelmia. 1970-luvulla vanhemmat eivät ymmärtäneet koulun merkitystä. Nykyään vanhemmat ovat oppineet ymmärtämään sen merkityksen myös romaninuorelle. Tosin peruskoulun sisällä opiskelu on vaikeaa. Romanilapsi tuntee usein koulussa todellista huonommuutta. Hän ei ole lähtötiedoissa samalla tasolla muiden ikätovereittensa kanssa. Vaikka vanhemmat haluavatkin tukea lasta, heiltä puutuu tarvittavia taitoja esimerkiksi fysiikassa ja kemiassa tai englannissa. Siksi koulun tukea tarvitaan enemmän. Toivottavasti tämä vaihe kestää vain jonkin aikaa."

Mitkä ovat suosituimmat ammatit romanien keskuudessa? Onko romanikulttuurissa sääntöjä, jotka estävät toimimisen joissain ammateissa?
Ain laulain työtäs tee, 24

"Aikaisemmin romanit ovat työskennelleet kaupankäynnin alalla. Nykyään useat romanit ovat kouluttautuneet palveluammatteihin, kuten lähihoitajiksi ja koulunkäyntiavustajiksi. Kulttuurin sisällä ei ole sääntöjä jotka estäisivät joissakin ammateissa toimimisen. Kuitenkin jonkinlaiseksi kynnykseksi nousee romaninaisen asu. Kun romaninainen pukeutuu romaniasuun, hän käyttää sitä loppuikänsä. Hän ei voi välillä vaihtaa esimerkiksi valtaväestön asuun. Asu ei kuitenkaan estä työntekoa. Romaninainen tekee kaikki kotityöt tuo asu yllään, saunan pesua myöten. Tietenkin on joitakin ammatteja, joissa asu voisi aiheuttaa turvallisuusriskin, mutta nainen harvemmin hakeutuukaan tällaiselle alalle. Enemmän se on niin, että työnantaja luulee, ettei romaninainen voi työskennellä omassa asussaan. Tarvitaan asenteen muutosta nähdä erilailla pukeutuneet työntekijät yhtä hyvinä työntekijöinä kuin muutkin."

Olen joskus kuullut romanien kutsuvan toisiaan nimellä kaalee, mistä nimitys tulee ja onko valtaväestöön kuuluvan sopivaa käyttää nimitystä?
Kyselijä, 22

"Kaaleet tarkoittaa romanikielellä romaneja. Valtaväestön suositellaan käyttävän sanaa romani, joka tulee romanikielen sanasta rom eli ihminen."

Kuinka paljon perinteiseen romaninaisen pukuun menee kangasta ja mitä kankaita käytetään? Onko kankaat aina samoja?
Ristipisto, 26

"Romanihameeseen menee 7–9 metriä samettia ja aluskangasta. Lisäksi hameessa on koristeosa, joka tulee lähelle vyötäröä. Koristeosan kankaan jokainen valitsee mielensä mukaan, mutta hameen muu osa on samettia. Puseron eli röijyn jokainen valitsee mielensä mukaan. Romanivaatteita ei voi osaa kaupasta, vaan ne teetetään aina ompelijoilla."

Varokaa mustalaisia! Väärinymmärryksen historiaa -näyttely Helsingin kaupunginmuseossa 30.8. asti.

Kuka Malla Laiti?

Malla Laiti, 51, toimii Etelä-Suomen romaniasiain neuvottelukunnan suunnittelijana. Hän on työskennellyt lastenkodin johtajana. Hän on naimisissa saamelaisen kanssa. 

Ensi kerralla: Kysy juutalaiselta

Onko sinulla jotain kysyttävää suomenruotsalaisilta? Vasenkätisiltä? Ortodokseilta? Saamelaisilta? Suomenvenäläisiltä? Kysy meiltä, me kysymme asiantuntijalta. Kirjoita oma perusteltu kysymyksesi osoitteessa www.city.fi/q339 

19 kommenttia

Jësus Jikrahi

26.2.2009 12:17

"Tosin peruskoulun sisällä opiskelu on vaikeaa. Romanilapsi tuntee usein koulussa todellista huonommuutta. Hän ei ole lähtötiedoissa samalla tasolla muiden ikätovereittensa kanssa."

Siis missä ihmeen lähtötiedoissa? Ala-asteellehan hekin menevät 7-vuotiaina. Eihän useimmillakaan lapsilla ole mitään lähtötietoja tässä vaiheessa. Joillekin tietysti on opetettu kotona lukemista jne. Toisille on myös opetettu päiväkodin esiopetuksessa jotain. Viitattiinko tässä nyt siihen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kkerrt

26.2.2009 13:26

aika paksua. mites on nää itä-helsingin romanit, jotka on kaikki narkkareita ja rikollisia? on hienoa kun koko perheen voimalla notkutaan tallinnanaukiolla kuola poskella, ihmettelemässä mistä sais bentsoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kf1

27.2.2009 20:41

"Romanit saivat vakituisia asuntoja 1960-luvulla, ja vasta silloin alkoi ensimmäinen sukupolvi käydä säännöllisesti koulua. Jatko-opintoihin hakeutuminen on edelleen vaikeaa. Nuoret eivät saa riittävästi tietoa eri ammateista, joten heillä on vaikeuksia valita alaa, jossa omat vahvuudet tulisivat parhaiten käyttöön."

Saatu asuntoja? Ihan rahalla niitä ovat muutkin ostaneet. Jatkokoulutuspaikoista ja ammateista saa tietoa kouluista. Jos siellä vaivautuu käymään, niin ongelmaakaan ei olisi.

Ihmeellistä puolustelua .- jos ei työnteko ja opiskelu kiinnosta, niin ainahan sitä voi vetää rasisti-kortin esiin. Niin tehdään tässäkin jutussa, valitettavasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hirnu

14.7.2017 13:28

Eivät saa tehdä töitä. Kulttuuri kieltää. Jos työnantaja ei hyväksy 7metrin mustaa samettihametta työpaikalla työasuksi, niin on ihan oikein. Sellaisen asun puhtaanapito jo on este ja sen päivittäinen pesu on todellinen haaste. Muuten voivat pitää heimotavoistaan kiinni, mutta työpaikalla noudatetaan yhteistä etikettiä. Varastaminen myös opetetaan lapsille, vielä samoin kuin kiertolaisaikana. Myös rasistiksi haukkuvat kaikki, jotka eivät ole samaa mieltä.

No näin

27.2.2009 21:56

Taas on Suomen lahjat päässeet koneen ääreen ja kommetoimaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mxj

28.2.2009 23:09

Miksei kohdassa romaninaisen hame; kerrottu mitään siitä hameen alle rakennetusta säkistä minne kauppariessulla laitetaan "ostokset"
Itse olen kerran nähkyt kysyisen varusteen, se oli vahvaa tekoa, ja silti paikattu kiinikkeistään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

yleistäjä

1.3.2009 22:38

Ei saisi yleistää, mutta en ole vielä koskaan nähnyt Romanin tekevän rehellistä työtä. Sen sijaan kun olin töissä kaupassa, minulla oli kerran viikossa romaneita asiakkaana ja 3 vuoden aikana he eivät kertaakaan käyneet kaupassa ilman että olisivat yrittäneet varastaa jotain.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

asdjl

2.3.2009 16:02

kf1, saivat asuntoja tarkoittaa, että sitä ennen romaneille ei myönnetty esimerkiksi kaupunkien vuokra-asuntoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

väärin

3.3.2009 19:34

Kyllä minä olen kuullut muutamasta työtätekevästä romanista. En kyllä nyt muista yhtään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Siksi ovet ei aukene teille

4.3.2009 15:23

Rainer Friman lauloi ammatikseen. Kiba Lumberg on ammattitaiteilija. Eivät tosin ole ihan normimanneja. "Raikku" on puhunut mustalaisten huumeongelmista, Lumberg on kritisoinut mustalaiskulttuurin sisäistä sortoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kritiikkiä

5.3.2009 16:04

Se edellinen homomiehen haastattelu oli oikein hyvä ja haastateltava kertoi asioista oman näkemyksensä mukaan rehellisesti ja hauskasti.

Tässä uudessa haastattelussa taas ei voi välttyä mielikuvasta, että asioita kaunistellaan ja romanien ongelmia taas sälytetään muiden kuin itsen harteille. Romanien integroiminen yhteiskuntaan on varmasti takkuillut ja aikanaan kovastikin, mutta en jaksa millään uskoa että varsinkaan nykyisin se on ainoastaan yhteiskunnan vika. Ja menneillä synneillä ei voi ratsastaa loputtomiin.
Kyllä romaneillakin niitä mahdollisuuksia on, mutta ikävä kyllä usein ei ole halua ja yritystä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Realisti__

6.3.2009 10:24

Eipä näistä artikkeleista juuri puusta pitkään päästä. Käytännössä jokaisen ryhmittymän ongelmat kuitataan valtaväestön (lue: valkoisten) syyksi, tavalla tai toisella. Olen tavattoman hämmästynyt jos tuleva juutalaisartikkeli ei sisällä viittauksia rasismiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

herrakansalainen

6.3.2009 16:39

Miksi näitä MAMU ja HOMOartikkeleita julkaistaan? Suomen ainoa todellinen syrjitty ryhmä on valkoiset heteromiehet ja Perussuomalaiset! Miksi ei haastatella vaikka heitä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Molskimies

7.3.2009 10:57

Helsingissä on ainakin yksi romanimies bussikuskina ja kyseinen kaveri on aivan loistava asiakaspalvelija, joten todistetusti ainakin yksi romani tekee rehellistä työtä. Onko muuten kukaan törmännyt armeijaa käydessään romaniin? Koskeekohan asevelvollisuus romaneja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

herrakansalainen

7.3.2009 21:33

^sekin työpaikka on pois joltakin muulta. Todellinen syy työttömyyteen Suomessa on liiallinen maahanmuutto!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Molskimies

8.3.2009 01:09

Herrakansalaisen mielipide nyt saanee olla omassa arvossaan (työssäkayvän maahanmuuttajan sanotaan vievän suomalaisilta työt ja työtön maahanmuuttaja on loinen). Todellinen syy työttömyyteen on suomalaisten laiskuus sekä päihdeongelmat eikä maahanmuuttajat, mutta tämä keskusteluketju koskee romaneja ei maahanmuuttajia, joten pysytään aiheessa.

eilen 21:33 ^sekin työpaikka on pois joltakin muulta. Todellinen syy työttömyyteen Suomessa on liiallinen maahanmuutto!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lisäkysymyksiä

10.3.2009 14:49

Olenpa kuullut sellaisestakin, että jos mustalainen tekee töitä, hänen oma yhteisönsä hylkää hänet. Samoin, jos mustalainen on naimisissa valkolaisen kanssa. Vieläkö nämä pätevät yhteisön sisällä vai onko muutosta huomattavissa? Ei kaikki ongelmat johdu valtaväestön asenteista, vaan mustalaisyhteisön omista asenteista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ihmisiä paljon nähnyt

11.3.2009 04:46

Artikkelissa oli kohta, jossa väitettiin, että romanikulttuuriin ei kuulu varastaminen tai rikollinen toiminta. Ymmärrän, että jos työtä ei saa on usein rikollinen toiminta "ainoa" vaihtoehto elättää itsensä, ehkä näin myös heillä. Mutta paljon romaneja työni puolesta nähneenä voin kertoa, että (ikävä kyllä) tuntuu siltä kuin varastaminen olisi osa juuri kulttuuria. Jo pienet lapset puhuvat varastamisesta ja "ottamisesta". Työpaikallani tulevat tiloihin jotka eivät heille kuulu, pyytävät jonkin esineen ja kun eivät sitä saa sanovat sen myöhemmin varastavansa. Nyt on siis kyse pienistä lapsista, 3 - 8 vuotiaista! Kuinka jo lapset puhuvat näin, ellei kyse ole kulttuurisidonnaisesta asiasta? Ja aikuisten tapa puhua on myös oma lukunsa. Mikäli asiat eivät suju oman pään mukaan, uhataan milloin milläkin (pommilla, tapolla, päälle ajolla jne). Herää kysymys, miksi näistä uhkauksista ei tehdä rikosilmoitusta? Koska asia tulkittaisiin rasismiksi.... Jos valkolainen toimisi samoin poliisit olisivat hyvin äkkiä pihassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Veronmaksaja

11.3.2009 15:47

Niinpä niin, syynä epäonnistumiselle on muka jälleen kerran ilkeä valkolainen, joka ei anna romaniparalle tietoa koulutuksesta eikä palkkaa töihin. Eipä silti, en kyllä itsekään romania töihin ottaisi syynä se, ettei ole kyseisistä epeleistä kuin vain ja ainoastaan negatiivisia kokemuksia. Varastelevat, tekevät petoksia (tai niiden yrityksiä), mölyävät, uhkailevat, sotkevat paikkoja, harjoittavat väkivaltaa (aina tuntuu olevan myös kättä pidempää mukana) jne, lista on loputon.

Ja ihan turha tulla selittämään, että rötöstelee ne valkolaisetkin. Rötösteleehän ne, mutta on vissi ero siinä, että kun tapaan yhden kusipääkriminaalivalkolaisen, niin tapaan sitä kohti kymmenen tosi hyvää valkolaista ja tuhat ihan ok rehellistä veronmaksajavalkolaista, kun taas tapaan tuhat kusipääkriminaalimustalaista, niin en tapaa ainoatakaan edes etäisesti kunnollista! Joo valkolaisen rasismin vika varmaan se kusipäinen ja rikollinen käytös, jota kanssaihmisiä kohtaan jatkuvasti osoitetaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi