Roskaposteista poimittuja, vol.35

Lisää yleistyksiä ja kiihotusta kansanryhmää vastaan... ;->

------------------------------------------------------------------------

Espoolaisen insinöörin lähestymistapa elämään on yksinkertainen:
maksimoi hyöty, minimoi kustannukset. Hän kääntää kaikki elämän tarvikkeet ja hyödykkeet mitattaviksi suureiksi ja tekee päätöksensä sen mukaan. Vaikeasti mitattaviin asioihin kuten esteettisyyteen espoolainen insinööri suhtautuu hyvin epäilevästi. Jos asiaa ei voi mitata ja luokitella tieteellisen puolueettomasti, sillä ei voi olla merkitystä. Eikä se luultavasti ole olemassa muualla kuin humanistien päässä.

Espoolaiselle insinöörille on siis täysin turhaa tarjota ruokaa gourmet-ravintolassa. Hän hämmästelee annosten pienuuttä ja hintoja, laskee annosten kilohinnat PocketPC:llään ja ilmoittaa kovalla äänellä pöytäseurueelle montako kiloa maukasta, valmiiksi marinoitua naudan ulkofilettä olisi saanut tarjoushintaan jättimarketista, joka sijaitsee käytännöllisesti hänen työmatkansa varrella. Ja vaikka hän pitäisikin saamastaan ruoasta, jota hänelle tarjotaan, hän ottaa kuitenkin annosten kilohinnan henkilökohtaisena loukkauksena. Eikö ravintolan omistaja ymmärrä, että hän on koulutettu insinööri, joka osaa laskea ruokien kilohintoja vaikka päässään? Pitääkö ravintolan omistajana häntä tyhmänä? Insinööri ei nimittäin ikinä omilla rahoillaan maksaisi moista kilohintaa illallisestaan.

Onnellisimmillaan insinööri on kun saa syödä mahdollisimman paljon ulkofilettä ja jäätelöä. Seisovat pöydät ja espoolainen insinööri ei siten ole hyvä yhdistelmä. Hän syö itsensä kipeäksi laskiessaan, paljonko annoksen kilohinta laskee, jos hän käy vielä täyttämässä lautasensa kahdeksannen kerran.

Älä ikinä puhu espoolaiselle insinöörille kauniista arkkitehtuurista. Hänelle asuminen on ainoastaan usean muuttujan yhtälön ratkaisu, missä minimoidaan kulut, asutaan sopivalla etäisyydellä työpaikasta, halvasta ruokakaupasta, päiväkodeista ja kouluista (vaikka insinööri olisikin 22-vuotias ilman partneria näkyvissä - täytyyhän rationaalisen ihmisen varautua tulevaisuuden kustannusskenaarioihin). Espoolainen insinööri ei kertakaikkiaan voi ymmärtää humanistiystäviään, jotka mieluummin asuvat kuluneessa jugendtalossa Helsingin keskustassa kuin uudehkossa kerrostalossa espoolaisessa lähiössä.

Sisustaminen on espoolaiselle insinöörille kotiteatterin akustiikan optimointia ja laajakaistayhteyden vetämistä joka huoneeseen. Jos hänellä on sisustamisesta kiinnostuneita ystäviä ja he kertovat ostaneensa designtuolin 700 eurolla, espoolainen insinööri kertoo heille välittömästi montako toiminnallisuudeltaan täysin samanlaista tuolia olisi saanut Ikeasta samaan hintaan. Hän ihmettelee huvittuneesti ystäviensä holtitonta rahapolitiikkaa ja muistuttaa itseään samalla että ne ovat humanisteja, joilla ei ole henkisiä valmiuksia pärjätä elämässä.

Ainoa asia missä espoolainen insinööri ei säästele on kotiteatterin ja hifilaitteiston investoinneissa. Tämän ymmärtää paremmin, kun tietää, että näiden laitekokonaisuuksien tarkoituksena ei ole nauttia laadukkaista elokuvista ja hyvästä musiikista. Kyseessä on vain insinöörin oma audiovisuaalinen laboratorio, missä hän kokeilee kuinka hyvin laitteisto suoriutuu äänentoistossa ja elävän kuvan näyttämisessä. Espoolainen insinööri hankkii elokuvansa ja levynsä ainoastaan sen perusteella kuinka kattavasti niillä voi testata kotiteatterin teknisiä ominaisuuksia.

Jos espoolaista insinööriä painostetaan kertomaan mitä on kaunista, hän viittaa joko aviopuolisoonsa tai olohuoneensa järkyttävän räikeänväriseen maalaismaisematauluun, jonka hänen tätinsä maalasi 80-luvulla ja jonka insinööri sai täysin ilmaiseksi. Mikään ei ole insinöörin mielestä niin kaunista kuin ilmaiseksi saatu tavara. Puolisokin oli ilmainen, ellei laske kihlasormusten hintoja.

Espoolainen insinööri ei ikinä heitä mitään pois. Hänen kaappiensa kätköistä voi hyvinkin löytyä kaikki muistiinpanot, jotka hän teki seitsemän vuoden aikana opiskellessaan sähkötekniikkaa Otaniemessä. Mikäli hän ei ole lihovaa tyyppiä, hän käyttää aikuisena samat vaatteet, jotka hänen äitinsä osti hänelle lukiossa.

Pukeutuminen on espoolaiselle insinöörille oman lämpötilansa optimointia olosuhteiden mukaan, mahdollisimman alhaiseen hintaan. Hän ei reagoi väreihin ostaessaan vaatteita, joten yhdistelmä vaaleanharmaat kengät, lilat sukat ja pastellinvihreä puku on yhtä mahdollinen kuin mikä tahansa muu väriyhdistelmä. Jos espoolainen insinööri löytää Dressmannista seitsemän kalsariparia hintaan 12 euroa, hän itkisi onnesta, mikäli olisi hänelle mahdollista liikuttua muusta kuin fyysisestä kivusta. Hän lähettää heti ystävälleen sähköpostin missä hän kertoo loistavasta investoinnistaan ja miten paljon säästi rahaa niihin normaalihintaisiin kalsareihin verrattuna, jotka hänen ystävänsä osti toissapäivänä.

Usean espoolaisen insinöörin suosikkikirja on Taru sormusten herrasta. Ei sen takia että hän pitäisi tarinasta erityisemmin, vaan siksi että tarina on helvetin pitkä ja näin ollen kirjan sanojen kappalehinta epätavallisen alhainen.

Älä ikinä mene elokuviin espoolaisen insinöörin kanssa. Hän havaitsee tieteellisellä tarkkuudella kaikki elokuvan juonen epäloogisuudet ja elokuvaohjaajan ottamat vapaudet elokuvassa esiintyvien teknisten vempainten toiminnallisuudesta ja suorituskyvystä. Erityisen epäonnistunutta on mennä tietotekniikkainsinöörin kanssa elokuvaan missä esiintyy tietokoneita ja tietoverkkoja. Hän voi tuohtua niin paljon väärin esitetyistä tietoteknisistä faktoista, että saattaa joutua verenpainelääkitykseen useaksi kuukaudeksi.

Kunhan otat nämä seikat huomioon, pärjäät hyvin espoolaisen insinöörin kanssa. Pidä kuitenkin aina mukanasi esimerkiksi rikkinäistä matkapuhelinta, jonka voit antaa hänelle korjattavaksi, mikäli hän näyttää suuttuvan liikaa jostain käsittämättömästä vääryydestä, kuten maitokahvin hinnasta trendikahvilassa. Teknisen vempaimen kanssa puuhamisessa insinöörin mieli rauhoittuu ja hänestä tulee taas oma tieteellinen itsensä.