Lasilinna.

Pakettiautosta parrakas mies katsoo ohikulkevaa siroa naista. Se naista hymyilyttää, hän on kristallista tehty viinilasi. Ei tykkää olla pölyisenä kaapissa, sieltä ei voisi muistutella maitolaseja siitä mitä heistä juodaan.

Minut veisti lapinmies puusta, minut tehtiin rakkaudella mutta päädyin myyntiin tuliaiskauppaan.
Minut osti turistiperhe, joka hetken ihaili ja piti eksoottisena. Nopeasti tajuten ettei minulle voi olla käyttöä, istun pitkään pelokkaana pimeässä komerossa odottaen sitä pivää kun pääsee kirpputorille.
Siihen halvimpaan koriin, lähelle muita käyttökelvottomia. Sielä olen kotona ja voin jopa lasin tavoin ajoittain kimaltaa.

Vähän kiinnostaa kristalleja minä, mutta olen iloinen olevani sitä mitä olen. Ei minua voi pieni kolahdus särkyttää vaikka voinkin halkeilla...
Olen värin haalistuttuakin vielä jotain.