Coolit tyypit top 50

Ei valitusoikeutta

Vain Walter de Camp voi panna jonoon valtakunnan cooleimmat tyypit. Kunniakkaalta sijalta 50 kullanhohtoiseen kärkeen. Ja nyt hän tekee sen.

  1. Kalle Haatanen Väiteltyään – uskomatonta kyllä – jonkun turhan tieteenalan tohtoriksi, Kalle Haatanen huomasi, ettei ole tippaakaan kiinnostunut koko asiasta. Asuu yksiössä yksinään kerrostalon kivijalassa ja on kirjoittanut kaksi kirjaa: Pitkäveteisyyden filosofiaa ja Onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa. Jatkaa päivästä toiseen uutteraa vetelehtimistään.
  2. Aki Kauppinen Antero Mertaranta voi olla Suomen paras urheiluselostaja ja Bubi Wallenius Suomen kultein urheiluselostaja, mutta Aki Kauppinen on Suomen coolein urheiluselostaja. Hän selostaa snookerturnauksia Eurosportilla ja on usein minuutin pari sanomatta sanaakaan. Pallot kolahtelevat, jännitys kihelmöi, selostaja ei sano mitään. Tosi coolia.
  3. Kojo Suomen horjumattomimmalla itseluottamuksella varustettu ihminen. Viimeksi hänet nähtiin Keskisen 40-vuotispäivillä, mikä on jo aika posketonta – eihän sinne kukaan viitsinyt Helsingistä matkustaa – mutta se ei horjuta Kojon itseluottamusta. Käyttää puertoricolaisen parittajan lierihattua.
  4. Anna-Leena Härkönen Taiteen ja neuroottisuuden yhdistyminen kauniissa naisessa on ikivanha kaava joka aina toimii. Tuttavani sanoi minulle kerran eräässä baarissa, kun olin juuri avautunut naisongelmistani: “Kiitä onneasi, ettet seurustele Anna-Leena Härkösen kanssa.” (A-L oli samassa baarissa.) Miksi? “Se on tosi neuro.” Kiitän, en kiitä, kiitän...
  5. Kata Kärkkäinen Taiteen ja neuroottisuuden yhdistyminen kauniissa naisessa on ikivanha kaava joka aina toimii. Katan kohdalla tupla-annoksina. Kata ei varmaan koskaan ole antanut haastattelua, jossa hän ei olisi viitannut tuleviin, meneviin, oleviin neuroottisiin häiriötiloihinsa.
  6. Teemu Laajasalo Tuomiokirkkoseurakunnan nuori, hyvännäköinen, kiihkeä, sanavalmis pastori Teemu Laajasalo pukkautui jo pari vuotta sitten televisioon keskustelemaan Saatanasta, prostituutiosta ja miehuudesta, ja viimeksi hän väitteli tv-ruudussa Arno Kotron kanssa uskonnosta. Tuskin hän pakanaa käännyttää, mutta Laajasalossa on sitä jotain mitä evankelis-luterilainen kirkko - nyt mä nukahdan - tarvitsisi.
  7. Andy McCoy Kuulen korvissani radiotoimittajan äänen: “Andy McCoy jatkaa oloaan Cool-listalla ännättä vuottaan. Nyt sijalla 43. Pudotusta on viime vuodesta tullut kaksi sijaa.” Jos Andy joskus putoaisi Cool-listalta, mitäköhän silloin olisi tapahtunut? Eikä ole kysymys vain hänen entisistä tekemisistään, vaan siitä tietoisuudesta, että Andy voidaan koska tahansa haravoida jostain Helsingin kaupunginosasta ja hän kykenee antamaan cooleja lausuntojaan.
  8. Stefan Bremer Stefan Bremer ei pystyisi tekemään mitään niin pientä, ettei hän ilmoittaisi sen olevan todella suurta, hienoa ja “vitun coolia”. Kerran hän sanoi minulle, että hän on tehnyt kännyköihin oliko se nyt minuutin mittaisen “elokuvan” ja että hän on elokuvaohjaaja. Apua! Apua!
  9. Taavi Kassila Tavannut Jeesuksen. Jooganaiset olettavat, että he voisivat Taavi Kassilan ja hänen väljien guru-chic-verkkareidensa kanssa levitoitua ennenkokemattomiin seksisfääreihin, mutta Taavi väittää olevansa selibaatissa. Jos se pitää paikkansa, niin koskaan ei mies ole näillä kulmilla menettänyt yhtä paljon hyvää pillua.
  10. Sari Skott Sari Skott ja Anne Keränen pitävät Suomen ainoaa erityisesti naisille tarkoitettua seksikauppaa Sin Cityä (jossa käy myös pariskuntia ja miehiä). On hulvatonta, miten jotkut pariskunnat kulkevat siellä ostoskori käsivarrella kuin Punahilkka metsässä ja keräävät koriinsa kymmenkunta erilaista parrua ja pöristintä. Mihin ne tarvitsevat niitä kaikkia yhtä aikaa? Fucking pervot!
  11. Anna-Stina Nykänen Suomen pätevin feministinen ajattelija. Tai sitten hän esiintyy Suomen pätevimpänä feministisenä ajattelijana, mikä on vielä parempaa.
  12. Rita Tainola Suomen ainoa oikea seurapiiritoimittaja. Jos Rita Tainola ei tiedä yksityiselämästäsi kaikkea, et ole julkkis.
  13. Jone Nikula Ellen Jokikunnaksen poikaystävä.
  14. Ellen Jokikunnas Kun lehdistö jauhoi päivästä toiseen jotain mitä Ellen Jokikunnas oli ehkä letkauttanut Pamela Anderssonille jossain Raumalla ja vaati julkista anteeksipyyntöä, missä Ellen Jokikunnas oli? Italiassa, kylmän rauhallisesti, jonkun kaverinsa häissä. Välittämättä pätkääkään. Voisiko kukaan enää edes käyttää Ellen Jokikunnasta, jos hän olisi pyytänyt anteeksi? Anteeksipyytäminen on todella tyylitöntä.
  15. Antti Alanen Ne kaikki ihanat elokuvat, jotka menevät Orionissa, on jo yli 20 vuotta valinnut Antti Alanen, Mr. Elokuva-arkisto, joka pari vuotta sitten avioiduttuaan kalusti avioparin kodin vain yhdellä huonekalulla - isolla sängyllä.
  16. Alexi Laiho Puristaakseni asian pähkinänkuoreen niille jotka eivät ole pitkähiuksisia: Alexi Laiho on metalliyhtye Children of Bodomin virtuoosimainen kitaristi ja laulaja.
  17. Susan Ruusunen (ex-Kuronen) Jostain käsittämättömästä syystä mediajengi ei ole vielä alkanut täysillä digata Susania. Katsokaamme hänen faktojaan. CV: Suomen ensimmäinen todellinen kiss-and-tell-tyttö, hyvä body (silmäilkää Hymyn kuvia), kiva luonne (lukekaa Hymyn haastattelu), hoiti pääministerin. Kuinka moni voi esittää tällaisen CV:n? Kun pääministeri – Lenita Airiston sanoin “rikas mies” – on Susanin – Lenita Airiston sanoin “köyhän naisen” – kanssa aikansa ilakoituaan ja sitten kyllästyttyään ja jätettyään tehnyt tämän kirjasta rikosilmoituksen, saadaan selville, onko suomalaisella ihmisellä copy right omaan elämäänsä ja elämäntarinaansa vai ei. Saako härmäläinen nainen tai mies, köyhäkin, kertoa kenen kanssa hän on ollut saunassa ja sängyssä vai pitääkö siihen kysyä lupa, jos on ollut rikkaan miehen kelkassa? Jos oikeudenkäynti jatkuu kauemmin kuin 15 minuuttia, nähdään kumpaa jengi lopulta diggaa, espoolaista yksinhuoltajaäitiä vai pääministeriä.
  18. Aarno Laitinen Ei kovin paljon tarvitse liikkua kaupungilla havaitakseen yhä uudelleen, että Aarno Laitisen pöyristyttävät väitteet perustuvat tosiasioihin. Coolin tyypin ei ole pakko olla poliittisesti korrekti. Cooleimpien jätkien perusote on päinvastoin aina ollut: I don’t give a shit.
  19. Anna Kortelainen “Kirjojen lisäksi Kortelainen on kirjoittanut esseitä ja artikkeleita taidehistoriallisiin julkaisuihin, kirjoihin sekä näyttelyluetteloihin”, sanotaan Wikipediassa. Niin on, niin on, mutta sen lisäksi Anna Kortelainen on myös esiintynyt televisiossa hiukset erittäin lyhyiksi leikattuina, jolloin hänen pitkä kaulansa pääsee loistavasti esille.
  20. Jukka Puotila Kuuntelin Sedun synttäreillä, miten Jukka Puotila imitoi lukemattomia julkisuuden hahmoja tajuttomalla, rasvaisella vyön-alta-huumorilla. Jos puhutaan stand up -koomikoista, Jukka Puotila on sen bändin Charlie Parker. Ehkä hän voisi kehitellä numeron, jossa hän olisi olevinaan heroiinissa ja matkisi Kääriäistä ja Pekkarista.
  21. Peter von Bagh Kaikki on aina joko nerokasta tai täysin perseestä. Kiteytysten mestari: “Työ- ja vapaa-ajan loputtomassa vuorottelussa jälkimmäinen on usein se raskaampi osuus.”
  22. Miikka Koivisto Disco Ensemble, “an energetic punk rock band from Helsinki”, mitenkään vähättelemättä sen muita jäseniä, niin bändin laulusolisti Miikka Koivisto on todella karismaattinen keulahahmo. Disco Ensemble on kansallisen läpimurron partaalla.
  23. M. A. Numminen “Sen jälkeen kun minusta 60 täytettyäni tuli nuorison suosikki Saksassa, en ole enää hämmästynyt mistään”, M. A. on sanonut. M. A. Numminen voi koska tahansa nousta miten suuren yleisön eteen tahansa ja saada sen haltioitumaan.
  24. Heikki Kovalainen “Haikki”. Suomussalmelta. Kilpa-autoilija Formula ykkösissä. Puhuu sujuvammin englantia kuin sinä, käyttää tietokoneita taitavammin kuin sinä, ajaa paremmin kuin sinä ja tienaa enemmän kuin sinä, eikä omien sanojensa mukaan ole lukenut yhtään kirjaa!!!! Osuiko palleaan, älykkö?
  25. Jacob Ehrnrooth Exogenic Recordsin omistaja ja toimitusjohtaja. Säkeittäin rahaa perinyt mies ei ole tyytynyt pelkkään lisärahan tekoon vaan omistautunut tuottamaan markkinoille hyvää musiikkia. Todella cool jätkä, joka kerää itämaista taidetta, buddhaa ym. kamaa.
  26. Lordi Eurovision laulukilpailujen voittaminen kaikkien aikojen suurimmalla pistepotilla on varsin coolia. Sitä paitsi heidän draginsa on ylittämätön.
  27. Helena Lindgren Kaikkia naisystäviäni on kaikkein eniten ottanut päästä se, että olen ystävällisissä kanssakäymisissä Helena Lindgrenin kanssa. Tämä kertoo kaiken. Helena Lindgren on makee. Ja jos nainen tekee makeudesta tyylinsä perustan eikä se tyyli milloinkaan horju, niin se on coolia.
  28. Riitta Pasanen Riitta Pasanen on 9 vuotta pitänyt Morticia-goottikauppaa, jossa on kaikkea, mitä gootti voi tarvita kuteista ruumisarkkuun. Tästä on unnaturally seurannut huomattavaa hyötyä monilukuiselle goottikansallemme.
  29. Mikko Leppilampi Nykyajan Tauno Palo. Sisäpiiri-palstalle tulee jatkuvasti kysymyksiä siitä, miten ja missä poliiseja voisi pokata. Mutta vielä yleisempiä ovat sellaiset kysymykset, että ovatko Mikko Leppilampi ja Jasper Pääkkönen vapaita. Mikko on itse sanonut näyttelevänsä mielellään ensirakastajan rooleja niin kauan kuin niitä hänelle tarjotaan. Onhan hän komea komistus. Tulevaisuudessa nähdään, ovatko Mikon näyttelijänlahjat yhtä laaja-alaiset kuin hänen edeltäjällään Taunolla. Vaikka eivät olisi, mitä väliä silläkään olisi. Onhan se tosi coolia olla maan johtava elokuvaensirakastaja.
  30. Jasper Pääkkönen Näyttelemisen ohella Jasper Pääkkösen väitetään olevan hyvä pokerinpelaaja. Hänen väitetään voittaneen PAF Poker Championship -turnauksessa 15 000 euroa Maarianhaminassa. Näyttelijä kykenee pitämään pokerinaamaa.
  31. Minna Parikka En neuvoisi naista vaihtamaan yksiä Minna Parikan kenkiä erinäisten “huippu” suunnittelijoittemme koko tuotantoon.
  32. Liisa Akimof Varmaan on ihan kivaa nousta aamulla ylös ja lähteä tekemään formaatti-tv:tä, mutta Liisa Akimof tuottaa laajalla skaalalla omaideaista tv-ohjelmaa. Tahdon asia, Arto Nyberg, Yö Rakelin kanssa, Lakitieto, öisin lähetettävät aikuisopetussarjat, joiden takia ei pysty nukkumaan... Ex-rokkari Akimof juoksee maratonia ja on häijyimmän näköinen tv-tuottaja näillä kylmillä kujilla.
  33. Aki Kaurismäki Kun tänä kesänä kävin kahvilla Köyrämön Keitaassa – huom! ei Köyrimön – ja toivuttuani hädin tuskin siitä, että tätä ainutta baaria noin sadan kilometrin säteellä piti ilmeisesti thaimaalainen nainen, havaitsin yhdessä pöydässä kököttämässä kasvotusten kaksi miestä. Silloin valaistuin. Aki Kaurismäen filmit eivät olekaan nostalgiaa, kuten luulin, vaan modernia realismia. Sen jälkeen olen nähnyt Kaurismäki-kohtauksia kaikkialla, Helsingissäkin. New York Timesin elokuva-arvostelija sanoi, että Kaurismäen elokuvissa Helsinki on sadistien kaupunki. Ainakin pääkaupunkiseudulla on enemmän sadisteja kuin missään muualla Suomessa.
  34. Keke Rosberg Keke Rosbergin tiedot formuloista ovat ylivoimaiset MTV Maxin muihin formulatiimin jäseniin verrattuna. Oleellisinta on Keken kommentointityyli. Sen ansiosta katsoja kokee olevansa itsekin sisällä jossain mystisessä maskuliinisessa maailmassa, jossa pärjäävät vain apollot, eivät primadonnat.
  35. Krisse Salminen Painii omassa sarjassaan. Oli suurenmoista, miten Krisse onnistui muutamassa sekunnissa saamaan sen serbialaisen butchlesbon ja sen siipijengin tukehtumaan raivoon niin pahasti, että niiden piti ruveta tönimään.
  36. Jukka Virtanen Johannes Virolaisen kuoleman jälkeen Jukka Virtanen on ottanut ylivoimaisesti haltuunsa aktiivisimman kokkareilla kävijän aseman. Oli mikä tahansa tilaisuus, hän on siellä. Tänäkin vuonna Jukka Virtasen työsuorituksiin kuuluu neljä suurta teosta, joista mainittakoon Kevät koittaa Hitlerille -musikaalin suomennos.
  37. Lil’ Tony Dj, tuottaja, ravintoloitsija, Flow-festarien kantava voima. Lil’ Tonyn uusin paikka on Redrum, jonka äänentoistoa kehutaan Suomen parhaaksi.
  38. Orkidea Orkidean tuorein tempaus oli minuutin mittaisten laittomien reivien järjestäminen Stockan kellon alla heinäkuun viimeisenä perjantaina klo 18.00–18.01. Kolmen sepän aukio ja Stockan edusta täyttyivät diggareista.
  39. Erkki Tuomioja Yksi harvoista poliitikoista, jolla on pätevä tyyli. Pitkät hiukset, renttumainen puku, rähjäinen olkalaukku, vetelä ryhti ovat piirteitä, jotka Tuomioja on säilyttänyt 60-luvun mielenosoituksista alkaen. Hän on myös aina valmis huokaisemaan ja muutamalla valitulla lauseella selvittämään, miten asiat oikeasti ovat.
  40. Sauli Niinistö Sauli Niinistö on luonnollisesti se suomalainen poliitikko, joka nojaa esiintymisissään täydellisesti cool-tyyliin. Hänen suunnaton menestyksensä viime vaaleissa osoittaa, että moni suomalainen on cool edustajansa välityksellä.
  41. Juha Itkonen Ylipainoiset zombiet, joiden genitaalit ovat hämähäkinverkkojen peittämät, raottavat käärinliinojaan ja lukevat sellaisia suomalaisia romaaneja, joiden aiheena on insesti, raiskaukset, onneton lapsuus, isän kuoleman aiheuttama suru, äidin poismeno, siskon tuleminen hulluksi ja kaikkein virkistävimpinä juttuina raskaudenjälkeinen masennus ja omakotitalon rakentaminen. EVVK. Juha Itkosen rokkimaailmasta ja nuoruudesta kertova Anna minun rakastaa enemmän on tarkoitettu eläville ihmisille. Se on ensimmäinen lukukelpoinen suomalainen romaani sitten Kim Weckströmin Viimeisen kesän, joka ilmestyi 1997.
  42. Arja Könönen Jo 20 vuotta Play It again, Sam on ollut kaikkien stadin bailaajien pakollinen vaatekauppa, ainoa oikea vintage-myymälä Suomessa. Kun Arja Könönen itse lähtee juhlimaan, hän miettii vaatteitaan valitessaan jopa juhlahuoneiston sisustuksen sopiakseen mahdollisimman hyvin siellä oleviin sohviin. Yksikään suomalainen lehti ei selviä muotikuvauksistaan ilman Arjan kauppaa. Dieselin skoutit ovat käyneet siellä imemässä vaikutteita. Ja Arjan hauva on kaupungin tyylikkäin seurapiirikoira.
  43. Ilkka Kanerva Eräs nainen, joka on ollut Ilkka Kanervan kanssa sängyssä, väitti minulle että Ilkka Kanervan naismenestyksen salaisuus löytyy hänen pöksyistään. Riittävä peliväline. Ehkä Suomi joutuu sotaan jonkun valtion kanssa Kanervan ulkoministerikaudella, mutta on suurenmoista, miten Ilkka Kanerva pystyy täysin coolisti lähettelemään seksitekstareita mimmeille ja käryttyään selviytymään muina miehinä kuin ei mitään. Kanervan ei tarvitse naisjuttujensa takia pyytää poliiseja apuun.
  44. Laila Snellman I hope I could live in Paparazzi.
  45. DTM:n asiakaskunta DTM on mielestäni kaupungin ehdottomasti coolein bailupaikka, mutta ei ole mahdollista nimetä henkilöä, jonka ansiota se olisi. Sen hienous johtuu koko henkilöstöstä ja ennen kaikkea DTM:n asiakaskunnasta. DTM:n tekee niin nautittavaksi se moniseksuaalinen, monikulttuurinen, monisukupuolinen ja monityylinen suvaitseva, rento, kohtuullisesti alkoholia käyttävä ja iloinen asiakaskunta. Yö vain on niin paljon parempi DTM:ssä kuin muualla. Okei, heteroiden tietenkin täytyy mennä muualle, kun on pokaus- tai dokausmielessä liikkeellä.
  46. Sedu Koskinen Helsingin heteroseksuaalisen yöelämän kuningas. Mitähän hän taas suunnittelee? Itse asiassa tiedänkin sen, mutta en saa kertoa vielä.
  47. Juhani Merimaa Keikka Tavastialle on jokaisen aloittelevan suomalaisen rockbändin ehdoton tavoite. Tavastian pomo Juhani Merimaa on vuosikymmenet ollut maan rockkuvion pyörittäjä n:o 1. Hän on myös bändityyppien uskottu ja tietää kaikki rokkareiden asiat miltä ajalta tahansa. Merimaan nimikirjoituksella varustettu Tavastian vippi on kaupungin tavoitelluin asiakirja, cool-todistus. Kaikkein kovin sisäpiiritieto on kuitenkin Merimaan kännykkänumero, jonka haltija voi tehdä yöelämän cooleimman jutun, “soittaa Merimaalle”, ja sillä tavalla päästä sisään Tavastialle silloinkin kun vipit eivät kelpaa.
  48. Ville Valo Kansainvälinen rokkistara, jonka pöytään voit mennä istumaan hesalaisessa nurkkakapakassa. Meidän Ville. Ville V.. Nasta jätkä. Verbaalikko Herran armosta.
  49. Kimi Räikkönen Kukaan ei kiistäne Kimin coolia punaisen kilpa-auton ohjaimissa. Hänen puheilmaisunsa sen sijaan luisuu kaikkien mahdollisten coolin alalajienkin ulkopuolelle ja vaikuttaa pelkästään haparoivalta. Jos ajattelet näin, et vielä ole tutustunut Kimin blogiin hänen omilla nettisivuillaan. Siellä Kimi räväyttelee ilmaisutaitojaan. Pieni näyte Nürburgringin kilpailun jälkeistä Kimiä: “Mä kurvasin sinne pitleinille. Se oli ihan jättiliukas. Mä lähdin ihan sukkana siitä sladiin...” Ja hieman myöhemmin: “Ne propleemit alkoi silloin, kun tavoitin Alonson. Luistonestokaan ei toiminut kunnolla. Sitten vaan yhtäkkiä tehot putos kokonaan. Siihen se kuoli varikkotien alkuun.” Katu-uskottavaa.
  50. Älä Palvo muita jumalia
    Älä Palvo muita jumalia
  51. Jörn Donner Jumala. Ensimmäinen käsky: Älä palvo muita Jumalia. Huom! Mitään viikonpäivää Donnerille ei tarvitse pyhittää. Siitä pitäen kun näin ensimmäisen kerran Jörn Donnerin ja hän retkotti tuolissa pää ylimielisesti takakenossa, ylenkatsova ilme naamallaan ja pudotteli päteviä kommenttejaan mistä tahansa aiheesta, olen ihaillut häntä erityisesti coolin takia. Toki hänen ajatuksensakin ovat yleensä poikkeuksellisen kohdallaan. Hänen romaanejaan en ole jaksanut lukea, ne perustuvat hyviin perslihaksiin, minkä hän itsekin on usein todennut. Sen sijaan hänen ohjaamansa elokuvat ovat suurenmoisia. On ollut juhlaa palvoa niitä viime kuukausina, kun ne kaikki on esitetty Elokuva-arkistossa. Erityisenä nirvanakokemuksena seksifilmit, joissa Jörn Donner esiintyi pääosassa, ylivoimaisena panijana. Puskee kahdeksaakymppiä, mutta työstää edelleen uutta kamaa ja kaupungissa on lukemattomia nuoria naisia, jotka haluaisivat saada Jörkkaa. Cool on ihmisen paras ystävä.

Tekijän vakava huomautus lukijalle

  1. Tällä listalla ei ole ainuttakaan tyyppiä vain menneitten ansioittensa tähden, vaan jokainen listan tyyppi on cool tässä ja nyt.
  2. Jos joku alkaa sinulle vaikeroida ja kiihkoilla sitä, että minkä tähden hän tai joku muu ei ole tällä listalla, niin älä ryhdy selittämään asiaa hänelle. Koska hän ei kykene käsittämään. On aivan turhaa yrittää selittää mitään.

12 kommenttia

Onko City:ssä kaikki paskaa?

10.8.2007 11:15

Kalle Haatanen ei ole kirjoittanut kirjaa "Onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa" vaan suomentanut sen. Loppu kolumni lienee samanlaista paskaa joten en viitsi edes jatkaa tuon pidemmälle lukemista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kaikkinimimerkitonvarattu

10.8.2007 11:45

Kalle Haatanen on toimittanut suomeksi kirjan "Is is just me or is everything shit", ei siis "suomentanut" sitä. Lue huviksesi vaikka artikkeli "Mika Myllylä"; ei ehkä löydy alkuperäisteoksesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tapanila

10.8.2007 12:04

Taisi nyt mennä Walterilta Stefanit sekaisin. Paskaa niskaansa sai aivan suotta valokuvaajalegenda Bremer. Oliskohan kyse ollut kuitenkin Stefan Lindforsista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Väärin!!!

10.8.2007 13:03

Tampereen Elämän Suola on naisille tarkoitettu pornokauppa!!!!!!!!!!!!!!!1

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jaamitennniin

13.8.2007 18:07

Ai ei DTM kannata mennä dokailumielessä? Miksi muka, onko se liian kallis vai liian täysi.
Kyllä siellä on porukat myös ihan perinteiset suomalaiset "slärbät" eli lärvit. Itse asun naapurissa ja voin helposti todeta tämän asian viikonloppuisin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aslakki Inarista

14.8.2007 18:42

Köyrämön Keidas.. taidat Walter tarkoittaa Käyrämön Keidasta Roin ja Sodiksen välissä..vai?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hauskaaaaaa

16.8.2007 12:28

Olipas hauska juttu Walter.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

so is

16.8.2007 16:13

Suomen ehdottomasti cooleimmat tyypit löytyvät punkorkesterista nimeltä Malminveho. Nyt-liitteen rockpoliisi ryhtyi julkifaniksi ja ruinutti levyn perään suomen suurimmassa sanomalehdessä, mutta bändi ei jousta. Ei huvita. Walterillekin tekisi terää poistua ytimestä joskus muuallekin kuin Seutulan lentokentälle. Aika tylsää jengiä listalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Stefan Bremer

17.8.2007 10:39

Moro toimitus!
Hämmästyin kun luin että sijoitukseni suomen cooleimmalla listalla on 8
Ei niin etten ajoittain tuntisin itseni kohtuullisen cooliksi, mutta aavistan että nimet silti ovat joko lehdessä tai
Walter de Campin kynästä hieman sekoittuneet.
En ole nimittäin ohjannut minuutin pituisen kännykkäelokuvan. Ohjasin ja kuvasin 11 vuotiaana 20 minuuttisen ihmissuhde ( Bergmanilaisen ) murhadraaman: Kaappi.
Oletan siis että 8 coolein taitaa olla etunimikaimani Stefan Lindfors.
Ystävällisesti
Hieman vähemmän cooli Stefan Bremer

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

käyrämön keidas

20.8.2007 23:31

No niin Walter sehän on Käyrämön keidas ja sitä pitää kiinalainen ei taikku

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

neurot naiset

27.8.2007 07:37

Ei naiset varsinaisesti ole neuroja.

Se on tämä yhteiskunta, joka edelleen asettaa naisille tietyt raamit: äiti tai huora.

Todellinen nainen on jostain tuolta väliltä vähän molempia.

Kyllä siinä normaali ihminen tulee neuroksi. Taiteilijat vaan uskaltavat laittaa itsensä peliin ja tuoda asian esiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Taavin-jooganainen

22.6.2011 22:01

Hauskasti sanottu Taavi Kassilasta. Ei ole tainnut Taavi menettää pillua. Hän on havainnut, että hurskasta munkkia esittämällä saa kaksin verroin enemmän pillua. Lukekaapa tämä blogi:

http://valonlapsi.blog.com/2011/06/21/tarina-rakkauden-apostolista/

"Kirjoitan miehestä, joka on suomalainen kirjailija, runoilija ja joogaopettaja. Kyseinen henkilö viettää osan ajastaan luostarissa munkkikokelaana. Mies, jonka nimeän T.K:ksi, on puhunut paljon selibaatin kohottavasta vaikutuksesta.

Minulla oli T.K:n kanssa suhde, joka kesti kolme kuukautta. Suhteesta jäi käteen genitaaliherpes ja särkynyt sydän. T.K petti ja toi tuliaisiksi sukupuolitaudin."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi