25.7.2011 2237

Pitkästyttävää

Harmillista että ei ole oikein mitään tekemistä. Tai olisihan sitä ainakin lukemista jos huvittaisi lähteä koneelta. Tähän on kuin juurtunut jotenkin, että tapahtui melkein mitä vaan niin aina tähän vaan…

20.7.2011 2237

Budo ranskalaisilla

Oletko joskus vaikkapa elokuvan, kaverin kertoman tai ihan vaan pitkästyneisyyttäsi ajatellut että olisipas hieno aloittaa joku pitkän linjan harrastus juurikin kamppailulajien parissa? Että olisi sisältöä elämässä ja kehittäisi rautaisen itsehillinnän…

7.7.2011 2237

Hojohojo, mitäs päällikkö?!

Noniin, reipas kuukausi taas blogitonta aikaa takana. Tuossa aiemmin lupailin kertoa millaista oli meditaatiokurssilla, mutta siinä kävikin niin että viime hetkellä jouduin hieman yllättäen perumaan osallistumiseni. Ärsyttävää, mutta sattuupa näitä….

4.6.2011 2237

Täällä taas

Tulipas hieman pitkähkö tauko tähän kirjoitteluun ja vielä ihan vahingossa. Pitää olla tarkempi jatkossa. Minulla kävi todellinen säkä kun tuossa tiistaina nimittäin olin joogassa. Se oli tän kevään viimeisiä kertoja,…

29.1.2011 2237

Kätevästi dokkareita netissä

Haluaisin jakaa kanssanne muutamia hyviä sivustoja sekä youtube-hakuja, joista löytyy varsin mielenkiintoista tietoa, viihdepuoltakin. Dokumentteja ja elokuvia löytyy: www.moviesfoundonline.com …ja pelkkiä dokumentteja ihan kaikista aiheista mitä maa päällään kantaa, ufoista…

9.1.2011 2237

Sunnuntai henkisenä tilana

Nyt on konkreettisesti, mutta henkisesti voi aina olla sunnuntai. Sellainen joku meditaatio olisi toimiva, jossa tavoitellaan ikuista sunnuntaita. Suurella gurulla olisi kammiossaan kalenteri jossa pelkästään sunnuntaipäiviä. Se kuvaisi hänen vapautumistaan…

8.1.2011 2237

Aika jännä

Tsekkailin tuossa luetuimpia blogeja. Suosituin oli Kiusausko ja hieman yllätyin kun hänen bloginsa olivat saaneet kommentteja parhaimmillaankin parisenkymmentä. Outoa. Tämä foorumi on jotenkin aika passiivinen kuitenkin, vaikka aihetta on ihan…

1.1.2011 2237

Uusi vuosi, aloitan lupaavasti

Nyt onkin hyvä aika dokumentoida lupauksiaan tulevalle vuodelle, niin kliseisinä kuin tätä perinnettä ehkä pidetäänkin. Toivottavasti kommentoitte tuonne omia lupauksianne, niin voidaan kuumottaa sitten vuoden mittaan toisiamme niistä 😀 Tässä…

24.12.2010 2237

Kas kaunista Joulua jokaiselle

Olen kirjoitellut tänne aika harvakseltaan ja nyt haluaisin Joululahjan hengessä luvata tulla pyörähtämään ainakin nykyistä useammin. Täällä on paljon mielenkiintoisen oloisia tyyppejä ja hyviä bloginpitäjiä sekä keskusteluissa varsin hersyviä kommentteja…

18.12.2010 2237

Resepti

Piiraspohja 4 munaa 1 dl kermaa 2 rkl voita Täyte 400 g jauhelihaa 1 murskattu valkosipulin kynsi Voita paistamiseen 1 rkl tomaattisosetta 2 rkl taco-maustetta, jossa ei ole aromivahvennetta ½…