9.1.2007 708

Niin.

Törmäsin baarissa mieheen joka tahtoi lukea minulle korteista. Niiden mukaan olen introvertti ja sisäänpäin kääntynyt luonne ja suojelen itseäni elämältä. Minulla on yksi puuttuva asia josta haaveilen ja sen saavuttamisen…

4.1.2007 708

Sairasta!

Mukavan leppoisa päivä kotosalla, ei hassumpaa tämä saikulla olo. Sen verran vielä kuumetta että kehtaan hyvällä omallatunnolla pötkötellä vielä huomisenkin päivän. Minun mökkini siirtyi tänään aivan uuteen aikakauteen kun rakas…

2.1.2007 708

2007

Ikivanha viisaus – itku pitkästä ilosta. Viimeisen päälle mukavan lapinreissun jälkeen kainalolukema +38 astetta. Kun olin silloin joskus Intiassa mun pomo oli aidosti järkyttynyt kun kuuli että asun Suomessa yksin….

21.12.2006 708

Joulumieli

Ostin jo marraskuussa ensimmäisen joululahjan; löysin ystävälleni jotain mikä sopii hänelle kuin sialle ottatukka. Itse askartelin paskartelin kortin: Rauhallista joulua ja siunausta vuodelle 2007, rakkaudella Anu. Tänään kaiken kiireen ja…

13.12.2006 708

Duunijuttuja

Eilen pomo pyysi et voitaisko me jutella tuolla neukkarissa. Meikä ihan paiseessa et mitähän mää oon tyrinyt taas… Mielellään kuulemma pitäisivät minut talossa, siksi vakituinen sopimus ja lisää liksaa. Hahahaaa!

6.12.2006 708

Seuraa tarjolla!

Jos tahtoo oravaseuraa, kannattaa mennä oravasaa… eikäku siis Seurasaareen!:) Kostean metsän tuoksu ja merituuli, ihanaa! Viime kesästä asti olen höpöttänyt Seurasaaresta ja kysellyt kaikilta että lähdettäiskö seuraavalla bussilla Seurasaareen. Kuten…

2.12.2006 708

Valmis! Pyyhkimään!

Suurella tekijän ylpeydellä kiikutin gradun tänään postiin. Mustat kiiltävät kannet ja kultaiset tekstit, kyllä oli komia! Hitusen kummallinen olo kun ei ole mitään mikä painaa mieltä. Höh. Käytiin yhdellä perjantaiolusella,…

27.11.2006 708

Tappakaa Word!

Sanovat että gradun tekemisessä vaikein osio on sen tulostaminen. Ennen nauroin tuolle lauseelle, enää en. Se on valitettavasti totta. Hyperventilointia, johtuu ehkä sadannesta kupista kahvia tälle iltaa. Huomenaamulla pitäisi olla…

15.11.2006 708

Ylöspäin

Huomenna Ouluun. Mittaavat paistin kypsyysastetta. Käytiin tänään katsomassa KokoTeatterilla Jarkko Mikkolan monologi ”Taivas jäi tekemättä”. Näin sen jo toista kertaa ja yhä edelleen se ravisuttaa. Naurattaa ja koskettaa. Yksi esitys…

31.10.2006 708

Hattupäivä

Mikäs se tällainen päivä on kun ketuttaa vaan kaikki? Ja miksi ihmeessä se pitää tänne kirjoittaa? Onneksi tässä osoitteessa ei asu ketään toista, joutuisi luultavasti nyt tulilinjalle. Rätätätätätätätä (joko se…