730
Loppu.
Blogiin on jätetty tämän lisäksi kaksi merkintää. Lisää saattaa joskus ilmestyä, en tiedä. Mutta kaikki vanha on poistettu. Liikaa asiaa, liikaa riskejä pilata kaikki. Muutama tunnustus, tuoreimmat ja tällä hetkellä…
Viimeinen blogimerkintäni, luulen ma.
Meinasin taas jo piilottaa koko blogin. Niin meinaan tehdä aina, jokaikisen merkinnän jälkeen. Mutta ei, en kiusallanikaan. Kun en muuten uskalla avata suutani, niin ainakin virtuaalisesti uskallan ja saan sanoa….
Pidä minusta, tykkää minusta. Sano se minulle.
Tyyppi numero kaksi kävi sitten kahvilla. En sanonut mitään. Toivon edelleen, että kaveri automaagisesti tajuaisi jutun, lukisi blogia, näkisi enneunia. Tekisi jotain, ettei minun tarvitsisi sanoa. Nyt tiedän ainakin, että…
Soffani, rakkaani.
Reklamaation tuloksena saatu uusi soffa saapuu tänään, vihdoinkin. Nyt sitten vain odotellaan kielipitkällä uudelta tuoksuvaa (toivottavasti tällä kertaa ehjänä pysyvää) soffaa.
Uudistus.
Uudistin nimimerkkiä myöden koko paskan. Hähää!
Hiljaa, heikkous puhuu nyt.
Kävin jo kerran nukkumassa, mutta palasin takaisin. Kun en minä heikko ihminen muuten uskalla, niin kirjoitanpa asioita ylös. Niitä asioita, jotka pitäisi uskaltaa sanoa, niitä sanoja, joiden tulisi tulla kuulluksi….
Aivopesty, kyynelehtivä wannabenunna.
Taidan alkaa itkee, ihan oikeasti. Tai sitten vaan muutan nunnaluostariin ja annan aivopestä ittestäni kaiken vanhan.
Pidän susta, jollaintapaa.
Blaaah. On taas jäänyt tännekin kirjoittamatta. Eilen tuli sitten käytyä ravintelissa pyllyä pyörittämässä. Mukavatahan siellä oli. Ajattelin kokeilla jotain uutta drinkkiä, ja niinpä ostin caipiroscan. Hyi helvata se oli pahaa!…
Minulla kasvaa kikkeli otsassa.
Nih. Ja se on ainaki kaksmetrinen. Vitti voi ihminen olla joskus idiootti.
Aivopieru. Pitkä sellainen.
Voi perkele. Valvon edelleen, vaikka tarvitsisin unta kipeästi. Alkuviikosta tulossa todella kiireinen, joten tämä valvominen ei nyt tosiaan kävisi päinsä. Mutta, minkäs teet. Ei tule uni, vaikka mitä tekisin. Joten,…