Tee, mitä tahdot!
Selittelyt, että ”en mahtanut sille mitään”, ”se vain tapahtui”, ”olin voimaton tapahtumien edessä” ovat silkkaa reduktionistista puppua. Päinvastoin kuin vaistojensa varassa elävä eläin, ihminen voi itse valita tapansa toimia ja…
Paatosta ja Caelestiksen muka-filosofiaa
– Jos et ajattele ja toimi niin, kuin minä ajattelen ja toimin, sinä käyttäydyt vastuuttomasti. – Jos et sisäistä asioita samalla nopeudella ja samalla tavalla kuin minä, et edes halua…
Päänsärkynsä kullakin
Itse kuitenkin olisin mieluusti jättänyt eilisen päivän pelistä pois. Aamulla normaalisti töihin. Viikonlopun ajaminen ja reissaaminen sekä edellisviikkojen kiireet ja stressit tuntuivat olevan jo turvallisesti takanapäin. Mutta ei, edestäänhän ne…
Nurinaa, aina vain nurinaa….
Aion taas nurista. Et voi sanoa, etten varoittanut 😉 Nurinan kohde tällä kertaa perhe-elo. Tai siis perhe-elossa ei itsessään ole mitään vikaa, päin vastoin! On vain hetkiä, jolloin asiat eivät…
Messut, työ ja koti
Hirveällä kiireellä tehty banderolleja ja valokuvia messuille, mutta ehtivät kuin ehtivätkin ajoissa! Oli suorastaan ekstaattinen tunne nähdä oman kätensä jälki valmiilla messuosastolla. Vaikka asiakas toimittikin materiaalia viime tingassa, vaikka asiakas…
Selestiitti on iloinen asia
Nimimerkkini Caelestis on latinaa ja tarkoittaa karkeasti ”taivaan lähettämä”. Se on myös nimi selestiitti-mineraalille, josta puhutaan ”enkelten kivenä”. Törmäsin tähän Tampereen Kivimuseossa (keskuskirjasto Metson alakerrassa, kannattaa *ehdottomasti* käydä) – monien…
Aamun rauhalliset hetket…
Kello soi kuudelta. Tavallinen arkiaamu, siis. Aikaa istua teekupin ääressä, syödä aamupalaa ja lukea lehtiä – aikaa olla yksin omassa rauhassa. Nämä hetket ovat tärkeitä, sillä monesti ne saattavat olla…
Toimii sittenkin!
Väsäilin dvd:llä toimivan kuvaesityksen, johon sitten vielä väsäilin taustamusiikinkin! Jeeee!!! GarageBand ja loopit, siinä yhdistelmä, jolla meikäläinenkin mämmikoura saa ääntä aikaiseksi 🙂 Tekniikka on hienoa – kun se toimii…
Oumigood, its mondi!
Maanantai täällä taas. Pitkä viikonloppu tuntuikin liian mukavalta, aika saada taas arkiset rangaistukset liiallisesta hedonismista ja vapaa-ajasta nauttimisesta. Mitään erityisen arvokasta raportoitavaa ei taida tällä(kään) kertaa olla… Paitsi että työnteko…
Suhinaa ja turhaa taistoa
Suhina tulee taas työpaikan koneesta. Arvomme, kuinka kauan töitä tehdään viallisella tuulettimella 😀 Turhaa taistoa tuli aamulla, kun periaatteessa molemmat olivat samaa mieltä, silti toinen koki mun olevan eri mieltä…