31.8.2013 Gob's pack

sielukas mies

no mitä nyt taas, saattaa moni kysyä ja minäpä kerron: Mättää tässä maassa asia moni, ei saa ruokaa köyhän perheen poni. Päivälehtien lööpit ostettuja ovat, kun uutisia tekemällä tekevät rikkaan…

9.8.2013 Gob's pack

Jepulis arvon toverit

Kyllä keskustelimme tänään työasioistanne. Toki voimme keskustella myöhemminkin. Mutta turhia ja tyhjänpäiväisiä keskusteluja en jaksa. On paljon parempaakin tekemistä. Kuten omien henkilökohtaisten asioiden hoitaminen. Muissakin asioissa olen pärjännyt elämässäni hyvin….

18.7.2013 Gob's pack

Yön pienet veijarit

yön pimeinä hetkinä aaveet tekevät salaisia retkiä ne toistensa kuppeihin kusevat siirtelevät tavaroita hiiviskelevät yössä. pienet lamput vyössä kimmeltäen ne seisovat yksin portaikoissa istuvat vierekkäin pusikoissa ne valvovat kun ihmislapsi…

17.7.2013 Gob's pack

Isipapan aamupuurotus, se epävirallinen mikkivelli(housu)versio

Kun heräät aamulla pirteänä kuin peipponen ja silti tunnet itsesi väsyneeksi, suosittelen perinteisen aamupuuron suoraan lautaselle vääntämistä. Tarvittavat ainekset, tykötarpeet ja työkalut: -Mikki -Syvä lautanen tai joku muu kippo. Lasikin…

12.7.2013 Gob's pack

otsikoton

eräänä aamuna ovellani oli vihreä matto väärän tuomion osoituksena eräänä aamuna puurossani kellui keltainen aurinko aikuisuuden merkkinä eräänä aamuna laatikossani oli posti välittämisen viestinä eräänä aamuna orvokit katsoivat syvälle minuuteeni…

21.6.2013 Gob's pack

Rauhallista Juhannusta, eli Gob:n kymmenen käskyä

1. Vietetäänpä rauhallinen Juhannus. 2. Eikä mennä kännissä vesille edes uimaan, vaikka olisi kuinka kauniita potentiaalisia elämänkumppaneita lähettyvillä odottamassa miehisyyden merkkejä mahdollisilta tulevaisuuden rakastetuiltaan. 3. Eikä hölmöillä! Jos tuntuu siltä,…

18.6.2013 Gob's pack

Aloittamisen vaikeus

Oletko koskaan huomannut, että jonkin asian alkuun saaminen saatta olla todella vaikeaa. Oletko koskaan miettinyt mistä se voisi johtua? Oletko koskaan saanut selville, mistä se johtuu? Oletko koskaan selvittänyt asioita…

8.6.2013 Gob's pack

Kolme (luova hulluus)

Rakensin mä sydämen, ihan omanlaisen. Ei sitä kopioida voi, tein siitä ainokaisen.

8.6.2013 Gob's pack

Apuja kaivetaan… :)

Ihan vaan tuli mieleen, että jos joku sattuu tätä lukemaan ja jos tällä jollain sattuisi lisäksi olemaan "tallessa" mun ennen vuotta 2008 kirjoittelemia blogi-kirjotuksia, niin olisin ikuisesti kiitollinen niiden takaisin…

31.5.2013 Gob's pack

Myydään kaikki, kelevatti!

Sampo myytiin joitain vuosia sitten tanskaan ja nyt Danske jakelee vanhoille työntekijöilleen irtisanomisilmoituksia. Nokia ulkoisti töitään ulkomaille ja jakoi edellä mainittuja ilmoituksia vanhoille työntekijöilleen. Näitä tapauksia on lukuisia ja lukuisia…