Lattialla ja levällään
Jos raha-asiat ja sijoittaminen ovat hyvin yksinkertaisia asioita, missä on menestyksen juju?
Raha ja sijoittaminen ovat yksinkertaisia aiheita, niistä on vain tehty monimutkaisia ja vaikealta kuulostavia. Vaikka aiheet ovatkin melko yksinkertaisia, ei se vielä tarkoita sitä, että ne olisivat helppoja. Esimerkiksi osakesijoittamisen…
Millainen on hyvä bisnes?
Jonne-Penalla on pikkubisnes, jonka viikoittaiseen hoitamiseen menee keskimäärin 5 tuntia aikaa kaikkine kiemuroineen. Lomaa bisneksestä Jonne-Pena pystyy pitämään heinäkuun ja joulun aikaan 2 viikkoa. Viime vuoden kesäloma meni bisneksen pystyyn…
Tavoitteen ja todellisuuden välissä on kalenteri
Pää täynnä tosi hyviä ideoita. Kenelläpä ei olisi. Toisilla on parempia kuin toisilla, mutta jokaisella lienee elämänsä aikana jokin idea, joka on vähintään miljoonan arvoinen toteutettuna. Tänäänkin on jälleen tullut…
Miten saan mitä haluan – loikka tavoitteiden suuntaan
Se, jolla on kirkas tavoite, pääsee ennen pitkää perille riippumatta siitä kuinka paljon mättäitä, mätäpaiseita ja mäkiä matkalle sattuu. Ilman tahtoa ja tavoitetta on aivan sama mitä tekee, ei siinä…
Miten saan sen mitä haluan?
Se, jolla on kirkas tavoite, pääsee ennen pitkää perille riippumatta siitä kuinka paljon mättäitä, mätäpaiseita ja mäkiä matkalle sattuu. Ilman tahtoa ja tavoitetta on aivan sama mitä tekee, ei siinä…
Asuntosijoittajan alastomat ajatukset
Asunnot ja asuntosijoittaminen ovat olleet elämässäni keskiössä sekä sijoitusten, että bisnesten muodossa pitkästi yli vuosikymmenen verran. Olen tässä istuskellut ja katsellut omia sijoituspäiväkirjojeni sivustoja kuluneelta ajalta. Olen käynyt läpi sijoituspäätöksiä…
Rahasta puhuminen saa kierrokset koholle
Raha on valtavan tunnelatautunut aihepiiri. Tavallaan se on vähän erikoista, sillä ei vatsapaloista ja jalkakyykystä puhuminen saa aikaiseksi yhtä suurta kiihkoa, kiimaa ja vahvojen mielipiteiden esittämistä. Miksi raha on sitten…
Kaikki tarvittavat kontaktit ovat aivan muutaman ihmisen päässä
Tiedätkö mitä ystäväsi, kaverisi, duunikaverisi, yrittäjäkaverisi tai asiakkaasi yrittää saada aikaiseksi elämän eri osa-alueilla? Jos lähdetään liikkeelle siitä, että meillä itsellä on selvillä se mitä me haluaisimme saada aikaiseksi, muuttaa…
Vastentahtoisen soturin Amerikanvalloitus – kasvua ja uusia ystäviä
USA:n asuntomarkkinoiden pudottua polvilleen velipoikani yritti puhua minua ympäri lähtemään taloja ostamaan Amerikasta. Oltiin silloin Töölö Gymillä treenaamassa, aivan kuten meillä useimpina päivinä ohjelmaan kuuluu. Olin todellinen pain in the…
Menestyksen salaisuus valkeni minulle ja minä jaan sen nyt sinulle
Tällä viikolla mielessäni kiteytyi menestyksen salaisuus. Yksinkertaisessa ja selkeässä muodossa otsikkotasolla ne piirteet, joita meillä tulee olla, mikäli mielimme taloudellisesti menestyä. Nämä viisi ominaisuutta ovat yhteneväisiä niin työssään poikkeuksellisesti menestyville,…