Syrjäytyminen on valinta

  • Mikko Sjögren

Presidentti Niinistön työryhmän syrjäytymisen vastainen kampanja (www.tavallisia.fi) on herättänyt voimakasta paheksuntaa. Osa on kokenut kampanjan hyvinvoivan väestönosan pullakahvihankkeeksi ja porvarisetien puuhasteluksi. Kritiikki on voimakkainta poliittisen kentän toisella laidalla. Aatteellinen oppositio ajaa agendaansa niin äänekkäästi, että heidän näkemystään voisi luulla valtavirran mielipiteeksi. Tämän kertainen kirjoitus aloittaa syrjäytymistä käsittelevien blogien sarjan.

Ihan tavallisia asioita-kampanjaa on kritisoitu mm.siitä, että se ei tavoita vaikeasti syrjäytyneitä. Toinen itkun aihe on ollut työryhmän teesien käytännönläheisyys. Näin valistuneita puheenvuoroja osattiin antaa jo muutama päivä kampanjan lanseerauksen jälkeen. Voin yhtyä kriitikoiden näkemykseen siltä osin, että syrjäytynyt nuori tuskin välittömästi muuttaakaan elämänsä suuntaa Niinistön työryhmän kampanjasivuston seurauksena.

Mutta onko sitten niin, että vaaravyöhykkeellä oleva nuori tulisi lähettää kriisiterapiaan ja lääkitä niin, että hän on varmasti kuutamolla seuraavan lukukauden? Suomihan on tällä hetkellä masennuslääkkeiden ja mentaalilomien luvattu maa. Syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle yli miljoona euroa - inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Meillä ei ole varaa syrjäytyneiden luokkaan. Huoltosuhteemme on jo ennestäänkin kestämättömällä pohjalla. Yhteiskunnan on taattava perusvalmiudet elämässä pärjäämiseen. Vapaassa yhteiskunnassa vastuu on kuitenkin viime kädessä yksilöllä. Syrjäytyminen on valinta.

Seuraavassa kirjoituksessani tulen esittämään näkemykseni siitä, mikä uusi perusvalmius yhteiskunnan tulisi taata suomalaisille veronmaksajille.

21 kommenttia

Anonyymi

27.9.2012 10:52

Syrjäytyminen, rumuus. köyhyys, tyhmyys, kouluttamattomuus, osaamattomuus ja yleensäkin kaikki vajaavaisuudet ovat oma valinta !

Jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa yllämainittuihin ja parantaa oman vajavaisuutensa pelkästään ottamalla itseään niskasta kiinni.
Tähän verkkosivut antavat hyviä neuvoja, harmi ettei niitä kuitenkaan kohdeyleisö lue omaa laiskuuttaan.

Kokoomusnuori

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.9.2012 16:01

^Moista roskaa voi suoltaa vain ihminen, joka ei ole joutunut kohtaamaan oikeita vaikeuksia. Kaikilla ei ole samoja eväitä elämään, joten on turha alkaa inisemään, että kaikki hoituu ottamalla itseään niskasta kiinni. Vai hoituvatko esim. mielenterveysongelmatkin ja niitä seuraava syrjäytymisprosessi taikanappia painamalla?

Tässä nähdään taas, miten paljon kokoomusnuorilla riittää tervettä empatiaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.9.2012 19:45

Voisiko arvon bloggaaja valaista, miten yhteiskunnan syrjäyttämä nuori on valinnut oman syrjäytymisensä?

Tyypillistä oikeistolaista retoriikkaa, joka johtaa mm.maksulliseen koulutukseen ja luokkayhteiskunnan kehittymiseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.9.2012 20:21

Itsestään huolehtiminen tai/ja siinä parhaansa yrittäminen sekä itsensä niskasta kiinni ottaminen -edes aina sillointällöin- ei varsinaisesti mielestäni ole "taikanapin painamista"? enkä usko että ensimmäinenkään kommentoija sitä tarkoitti ja luulempa että ymmärsit tässä nyt tahallasi väärin arvon 2. anonyymi.

Kyllä ihmisillä täytyy kaikesta huolimatta olla vähintään OSITTAINEN vastuu itsestään, eikä ainoastaan vaatimuksia paremmasta silloin kun heittäytyy valtion paijailtavaksi.

Ja jos ei sitten kykene itsestään lainkaan, missään tilanteessa, ikinä milloinkaan kantamaan vastuuta, niin silloin pitäisi olla kiitollinen edes siitä mitä saa, kun toiset huolehtii, maksaa ja tukee. AUTTAA, sillon kun itse ei jaksa. Resurssien puitteissa tietenkin. Vai makaisitko mielelläsi katuojassa masennuksen kourissa ilman yhtä ainutta (valtiolta saatua) pennin pyörylää tai lääkkeitä, vailla asuntoa tai edes vaatteita ylläsi? Kyllä on karu ja julma valtio kun heikkoja auttaa edes sen minkä pystyy. Koitappa pyytää samaa esimerkiksi vaikkapa Amerikassa. Tai ylipäätään missään muualla maailmassa, EU:n lisäksi.
Hävettää ihmisten kiittämättömyys.

Tietysti mielenterveysongelmaiselle se onkin vaikeaa ja vaikeampaa, kuin muille ottaa itseänsä niskasta kiinni, mutta ei masennus ole mikään syy tai oikeutus sille että muiden ihmisten olisi tehtävä KAIKKI tässä elämässä sinun puolestasi.

t.vakavasti mielenterveysongelmainen, sairauspäivärahalla elävä KOKOOMUSNUORI.

katkeruus kaikuu äänessäsi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

classyman

27.9.2012 20:24

^Eiköhän ensimmäinen kommentti ollut sarkastinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.9.2012 20:32

Empatiaa ja empatiaa. Suomesta loppuu rahat nykyisella menolla aika pian. Sen jalkeen taalla kay Espanjat, ainoa tuki tulee omilta vanhemmilta joiden luona voi punkata ja syoda, jos voi. Parempi olisi hommata ajoissa joku leivan lahde joka on aika varma, tai sitten lahtea ulkomaille onneaan koittamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

27.9.2012 21:06

Ei mikään voi olla noin mustavalkoista, että syrjäytyminen olisi ainoastaan ja pelkästään yksilön oma "päätös".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.9.2012 22:36

On oikeasti syrjäytyneitä tai syrjäytettyjä, joita ei voi syyttää tilastaan. Jos on aina pitänyt kultalusikkaa takataskussa, voi olla, että empatia on on jäänyt alikehittyneeseen tilaan.

Sitten on ihmisiä, joilta puuttuu ryhti ja itsekunnioitus, iso joukko sluibia paskoja, jotka voisivat ryhdistäytyä ja hankkia itselleen leivän.Ennen vanhaan oli duunareilla kunnia-asia hoitaa omat asiansa ja omat muksunsa. Nykyään yhä harvemmalla tuntuu olevan tarve kunnialliseen elämään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2012 00:12

Onko päähän kertynyt kusi myös siellä omasta valinnasta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2012 03:48

Kaikki syrjäytyneet eivät elele valtion varoilla. Ei se varakkuus kuitenkaan onnea takaa, sosiaalisista piireistä syrjäytyneitä löytyy varmasti joka tuloluokasta. Totta kyllä että useimmissa tapauksissa syrjään jättäytyminen on oma valinta (jos ei enää esim jaksa olla syrjitty/ kiusattu tmv niin saattaa vain ottaa ja käpertyä itseensä) - kannattaisi silti muistaa että on myös ihmisiä jotka _jätetään_ ulkopuolelle syystä tai toisesta. Kouluelämässähän epäsuositut lapset jätetään leikkien ulkopuolelle, ja ikävä kyllä tämäntyyppistä "kiusaamista" tapahtuu aikuistenkin keskuudessa. Särähtää vaan pahasti korvaan tuo väite että KAIKKI syrjäytyneet loisisivat - monet eivät halua julkituoda ongelmiaan esim terveyskeskuspalveluja käyttämällä vaan pärjäilevät ihan omillaan yksinäisyydessään. Kaikkiin typeriin yleistyksiin nyrkkisääntönä: ne muutamat kovaäänisimmät mädät yksilöt eivät edusta koko ryhmää, ja vain täysin tynnyrissä kasvanut edes kuvittelisi niin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2012 07:47

Sitten on myös heitä, jotka valitsevat syrjäytymisen tietoisesti. Itse teen töitä juuri sen verran, että saan vuokran maksettua, enkä näe nälkää. Muilta osin jätän osallistumatta tämän ahneen yhteiskunnan hullutuksiin, kuten turhaan kilpailuun ja kulutushysteriaan. Vapaa-aikaa riittää ja elämänlaatu on henkisesti huomattavasti parempaa kun ei tarvitse suorittaa ja stressata. Voi rauhassa viettää aikaa lapsen kanssa, ja tarjota hänelle turvallisen ja rakastavan kasvuympäristön, jossa hänen ei tarvitse jatkuvasti taistella huomiosta. Omasta lapsesta huomaakin, että hänen käytöksensä on huomattavasti kiltimpää ja rauhallisempaa kuin monilla ikäisillään, jotka eivät selvästi saa vanhempien jatkuvien töiden vuoksi viettää tarpeeksi aikaa vanhempiensa kanssa.

Olen syrjäytynyt ja ylpeä siitä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2012 09:53

Syrjäytyneisyys on myös minusta oma valinta. Olen itse kohdannut elämässäni suunnattomia vaikeuksia, ja taistellut saadakseni sen mitä ansaitsen. En ole syrjäytynyt, vaan kahden alan maisteri 24-vuotiaana(kohta väitöskirja valmiina) ja hyvässä työpaikassa. Rahan kanssa on ollut aina tiukkaa, mutta silti itse parantamalla asemaani työmarkkinoilla ja raa`alla työllä olen saanut sen mitä tarvitsen. Olen onnellinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2012 14:50

Kuten ensimmäinen kommentoija kirjoittikin kaikki nuo ovat kunkin omia valintoja.

Kyllä minä tein töitä nuoruudessani ja ne jotka eivät tehneet kuolivat nälkään ja sairauksiin jne. Miksei Suomessa voida ottaa mallia Yhdysvalloista siellähän kolumnistin malli on toteutettu ja kaikilla menee riittävän hyvin. Ne jotka eivät sitten pysy mukana kuolevat tai marginalisoituvat kerjäläisiksi yms.

Kokoomuseläkeläinen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Masa190

28.9.2012 14:52

Tässä herää tasan yksi kysymys: Halutaanko
a) ladella latteuksia ja itsestäänselvyyksiä
b) tehdä jotain asialla

Kokoomuksessa kannatetaan vahvasti a-vaihtoehtoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2012 17:32

Masa190: Onko joku poliittinen puolue esittänyt jonkin kokonaisvaltaisen ratkaisun syrjäytymisen ehkäisemiseksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2012 21:32

Yhteiskunta ei "syrjäytä" ketään. Jos ihmisellä ei riitä kiinnostusta hankkia elämää, on turha syyttää yhteiskuntaa, poliitikkoja, naapuria tai äitiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.9.2012 23:00

mitähän sinä masa190 olet sitten tehnyt jotain konkreettista?
eikös tuokin "ovela sutkautus" ollut juuri nimenomaan mainitsemasi a-vaihtoehto?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.10.2012 11:46

masa190 latteuksien latelemisen asiantuntija ja erikoisosaaja. Mielenkiintoisinta on se, että minä tunnen paljon ihmisiä, joilla olisi oikeasti syytä valittaa asemaansa (halvautuneita, parantumattomasti sairaita jne.), mutta hepä ovatkin kaikki vahvasti sitä mieltä, että elämänlaatu on itsestä kiinni. He yrittävät ja hyödyntävät kaikki mahdollisuudet, jotka heille on tarjolla. He eivät itkeä ruikuta ja syytä yhteiskuntaa kaikesta, kuten nämä yleensä hyvin terveen ja hyvinvoivan näköiset vasemmistoon päin kallellaan olevat "syrjäytyneet". Mistähän tämä ilmiö mahtaisi johtua? Olisiko sittenkin sillä omalla asenteella ja ahkeruudella merkitystä? Kumma kyllä ne ihan oikeita vastoinkäymisiä kohdanneet ihmiset ruikuttavat kaikkein vähiten, eivätkä ole aina käsi ojossa yhteiskunnan lompakolla (vaikka heille minä paljon mieluummin veroroponi soisin tueksi kuin näille tyhjänvalittajille).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.10.2012 13:57

Joo se on niin kamalaa, kun jotkut haluaa asua vähän itsenäisemmin, ja vähän kauempana bulevardista, silleen syrjässä. Siinähän syrjäytyy kulutuksesta ja kaupoungin sykkeestä, ja kulutus, ja BKT pienenee ja ja ja... Olisi varmaan kannattavampaa ja tarpeellisempaa korjata yhteiskunnallisia vinoutumia, kuin ehkäistä syrjäytymistä. Helsinkiläiset tekee Helsingissä kunnallispolitiikkaa arkadian mäelläkin, ja koko valtakunnan lainsäädäntöä muutetaaan Mechelininkadun ja Caloniuksenkadun kulmassa havaitun pulman ratkaisemiseksi. On hieman syrjässä Pihtiputaan mummon pihamaalta tai Kiteen Himovaaran ja Sammalsuon maaston marjanpoimijan reviiriltä.

Oksettaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.10.2012 01:28

"Syrjäytyminen on valinta" on ns. uusliberalistista sanahelinää,jolla ei ole mitään tekemistä varsinaisen historiallisen liberalismin kanssa. Tämän kokoomuslaisten ja muiden hyväosaisten vaaliman ideologian takana on amerikkalainen MIlton Friedman, ja hänen innoittajanaan itävältalainen "talousfilososi Hayek. Friedmanin ideologinen pääteoskin on nimeltään "Vapaus valita". Työtön valitsee työttömän osan, syrjäytynyt syrjäytyneen osan jne.

Friedmanin opissa kaikki yhteiskunnan ja talouden jutut voidaan johtaa yhdestä differentiaaliyhtälöstä, jonka avain on kaiken määrittävä rahan kiertonopeus. Oppi tuunnetaan taloustieteilijöiden piirissä monetarismina.

Friedman oli Chilen diktatuurin palkaamana konsulttina ja saattoi maan talouden diktatuurin osaamista vielä pahempaan tilaan. Konsulttituloja kertyi myös parilta kehitysmaan diktaattorilta samalla lopputulemalla.

Hyi helvetti!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WilleWau

5.10.2012 07:48

Sjögrenin Mikon seuraavia aiheita käsitteleviä kirjoituksia odotellessa; kiitän mahdollisuudesta nostaa esiin yksi tiedossa oleva näkökulma, joka aina unohtuu tämäntyyppisessä keskustelussa.

Jos syrjäytyminen/syrjääntyminen on yksilön oma valinta, niin kuinka nuorena tuon päätöksen voi/saa tehdä? Ja mitä kaikkea syrjääntymisellä/syrjäytymisellä tarkoitetaan?

Ainakin 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa tässä linkissä avautuva merkkaamattomien miinakenttien alue oli tarjolla.

Alkaen niistä erityistä tukea tarvitsevista lapsista 2-6 ikävuotta. Osa heistä lyhyt aikaisesti, osa taas pitkäkestoisemmin. Viivästymää esimerkiksi puheentuoton ja puheen ymmärtämisen alueilla.

Presidentivaalit 2012 – Syrjääntyminen
http://suomi2017.wordpress.com/2012/09/20/presidentivaalit-2012-syrjaantyminen/

Julkaistu syyskuu 20, 2012

"Kunnallisvaalit 2012 alkavat lähestymään. Tosin eniten käytetty termi taitaa olla kuntavaalit 2012? On aika alkaa; lopettelemaan, tämä vuoden 2012 presidentinvaaleihin liittynyt artikkelikokonaisuus. Sitä ennen vielä yksi uusi näkökulma tasavallan presidentti Sauli Niinistön esillenostamaan nuorten syrjääntymisteemaan. Kyse voi olla hyvinkin pienestä asiasta. Josta johtuen elämä lähtee menemään nuoresta pitäen vinoon."

Hyvä juttu on, jos aiheesta keskustellaan vaalien jälkeenkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi