Allekirjoittaneen aamu alkoi tänään iloisesti klo.8:15 mielenterveystoimistolla. Olen koittanut vältellä kyseisiä palveluja, sillä ainakin täältä meidän miekkarista jaetaan lähinnä lämmintä kättä ja Cipramilia kaikkiin vaivoihin… Tavallaan ymmärrän, että kai siellä on niin paha henkilöstöpula, ettei keskusteluapua vain kertakaikkiaan voida tarjota. Mutta silti… Itse selvittäisin päätäni ennemmin puhumalla kuin nappeja popsimalla, sillä nämä nykyiset lääkkeet (etenkin uudet) ovat monesti vasta kokeiluasteella ja potilaat sitten koekaniineina, usein tietämättään. Äärimmäinen esimerkkitapaus: Frendille määrättiin kerran tämmöisiä uusia nappeja, joita lääkärisetä kovasti kehui. Parissa vuodessa kyseisellä lääkkeellä havaittiin kuitenkin monia uusia pitkäaikaisvaikutuksia ja pakkaukseen lisättiin teksti: ”Saattaa aiheuttaa hedelmättömyyttä naisilla”. Frendi sitten kysyi lääkäriltä, että onko se vastuullista toimintaa syöttää nuorelle tytölle mömmöjä, jotka voivat tehdä siitä lapsettoman loppuelämäkseen?
Ei vissiin ollut tohtorin ammattimoraali kovin korkealla kun vastasi: ”Niin… Onhan siinä semmonenkin riski olemassa. Mutta sinä olet yksi, joiden avulla me saamme tietää tästä lisää!”
No, enpä ainakaan ihmettele sitten kun näiden kokeiluasteella olevien lääkkeiden käyttäjille syntyy sinikarvaisia ja kolmikätisiä lapsia.