Invavessassa on menossa kaamea metakka, tirskunta ja kikatus. Pelin edessä on rivissä puuteri, luomiväri, harja, viskipullo ja mummonpinnejä viisi kappaletta. Peilin edestä löytyvät hieman heiluvasta rivistä myös Anni-Helena ja Blondi. Baari-illan painajainen (heti Irtoripsi poskella -episodin jälkeen) on käynyt, ja Blondilta on tukka vauhdissa pudonnut. AH on auttavana kätenä ja näpertää irtoponnaria Blondin päähän, lisää mummonpinnejä niin, että päänahka soi. Blondi esittää vastalauseita, mutta Hairdresser-AH on tiukkana ja kaataa viskiä kitisevään suuhun. Hiljeneepä hetkeksi. Pöntöllä istuva Blondi II ei huoli viskiä, vaan pyrskähtelee ettei pysty pissaamaan jos muut kuuntelevat. Anni-Helena ja Blondi aloittavatkin kohteliaisuudesta oman karaoken. Ulkopuolella roikutaan oven kahvassa, jotain jopa huudellaan, mutta näistä ei välitetä – invavessa kun sijaitsee näppärästi ravintolan alakerrassa, paikassa jonne ei pääse kuin rappuja! Että pyörätuolissa olevaa siellä ei ole pissahädissään. Lisää viskiä, tummaa luomiväriä ja tarkistus ettei mikään mene yli rajojen. Huppelispäissään kun meikataan helposti vahingossa reilulla kädellä. Seuraavksi otetaan parit koulukuvat, joihin Blondi II ei tosin saa itseään mitenkään osumaan. Vielä järjestetään push-upit ja tissit paikoilleen, pöyhitään omat ja irtotupeet. Tarkistus, ettei korkoon ole jäänyt vessapaperia ja Anni-Helena ja Blondit ovat valmiita valloittamaan yökerhon urokset.