Anni-Helena ja pikaiset

Anni-Helenalle sopivat pikaiset aina silloin tällöin. Mutta kuinka pikaiset ovat pikaiset? Vaikka neiti aika nopea kuumetessaan (monin tavoin) onkin, ei pimu eräänä iltana pysynytkään salarakkaan vauhdissa. Mutta ei hätää, vaikka herran toinen pää oli nopeasti käyttökelvoton, oli miehellä vielä toinen pää, jolla oli mahdollista tuottaa hekumallisia hetkiä AH:lle. Varpaita kipristeli ja poskia punoitti, ensin lähestyvästä nautinnosta, sitten kiukusta. Herra Salarakas nimittäin huomasi aivan yhtäkkiä ja varoittamatta kotiintuloaikansa jo ylittyneen, unohti salamana sopivasti äännähtelevän Anni-Aaah-Helenan, rimpuili pikaisesti vaatteisiinsa ja singhti ovesta ulos. Siis mitä! Ei Anni-Helenaa voi jättää melkein tulemaan. Sikamaista. Ennenkuulumatonta, skandaali, pöyristyttävää, täysin anteeksiantamatonta!