Anni-Helena on tour

Maakuntakierrokselta tavattu Anni-Helena raportoi mustanmakkaran maasta, kauniiden ja anteliaiden naisten ja miesten mekasta, Tampereelta. Illalla on epäilemättä ollut hauskaa, kaupungilla on huhujen mukaan nähty AH, Blondi ja Blondi III. Aamun valjetessa hieman nuhraantunut Anni-Helena seikkailee kohti majapaikkaa. Korkojen kopina kuulostaa oudolle, ja pikainen tarkistus paljastaakin, että korkolaput ovat yöjuoksuissa jonnekin kadonneet. Hame on päällä, oikein päin, toppikin kyllä, push upit on laitettu veskaan. Pikkarit taitavat olla taskussa. Ja aurinkolasit päässä. Tallessa näkyy olevan myös joka naisen pakollinen veskan täyte heti puuterirasian jälkeen – taskumatti. Anni-Helena hihittää hieman vilkaistessaan matin kiiltävää kylkeä, kaiverrus kertoo, että sisältö on vain Pelinaisille. Sitten onkin edessä kuuma kylpy aromaterapeuttisine ja eteerisine öljyineen ja paikalle kiireesti apuun hälytetty hovikampaaja, maskeeraaja ja vaatettaja eli Supernainen Anni-Helenan oma stailisti. Vähän suihkutetaan hiuksiin sitä ja tätä, kierretään rullat päähän, sovitellaan rauhoittava kasvonaamio ja viilentävä kylmäkääre laskemaan turvotusta silmien alta. Manikyyri, pedikyyri ja tehokas kokovartalohieronta, jotta Juhlahumun Jumalatar Anni-Helena saadaan taas seuraavaa iltaa varten vamppaus- ja viettelykuntoon. Kuoharia nautitaan loiventavana ja noin muutenkin. Korkoindeksi on tänään vähintään 12 cm, hameen pituus siitä vähän enemmän.