Anni-Helenan toinen kerta

Anni-Helena poikkesi sokkotreffeillä eräänä turhanpäiväisenä iltana. Eikä siinä mitään, deitti oli kohtelias, romanttinen ja ulkoisestikin ihan mukiinmenevä makuukammarisilmineen. Erittäin otettu AH oli miehen sulavasta käytöksestä ja perinteisistä hurmaamiskeinoista, kuten kukkasista. Tilanteessa ei ollut muuta outoa kuin se, että neiti oli jo kertaalleen ollut saman miehen kanssa sokkotreffeillä. Eipä vain muistanut tällaista muutaman vuoden takaista tapahtumaa kuin vasta illan ollessa lopuillaan. Ehkä maailman nolointa, tuskaili AH ahdistuksissaan ja mietti kuumeisesti mitä ihmettä oli silloin esittänyt ja jonninjoutavaa taannoin höpissyt. Päällimmäisenä mielessä oli merkittävä kysymys siitä, että olivatko edelliset tärksyt olleet kerrassaan surkeat vai onko nyt A.D. 2008 viimein saavutettu se maaginen vuosi, jolloin humputtelija on tavannut miehiä jo niin paljon, että ei enää pysty mitenkään muistamaan kuka ja missä. Ja mitä. Sietää hetken pohtia.