Limenvihreällä divaanilla lepäilee viikonlopusta toipuva Anni-Helena. Tässä menneenä iltana olivat alkuillan pikkarikännit epäonnistuneet taas ja ei aikaakaan, kun lomalainen AH seuralaisineen oli singahtanut yöhön riekkumaan. Korvia lepuutettiin elävän musiikin sulosoinnuissa ja kuoharia siemailtiin ensin hienostuneesti lasista ja lopulta suoraan pullosta. Miehiäkin muistettiin jossain välissä härnätä ja esiintyvälle taiteilijalle AH suunnitteli heittävänsä pitsiset pikkarinsa. Tunnelman ollessa katossa ja Anni-Helenan vauhdin vain parantuessa jostain ilmestynyt Känniääliö onnistui salaa liruttamaan oluttuoppinsa sisällön Herkkupeppu Anni-Helenan takataskuun. Pylly kastui ja AH kiukustui. Tovin ojentamisen jälkeen Känniääliö oli valmis vääntämään itkua ja pyytelemään anteeksi madellen. Kun tilanne on päällä ja AH tulistunut, kannattaa yleisön pysyä kaukana. Tätä ei tainnut tietää vauhdilla lähestynyt Känniääliö II, jonka kossukola törmäsi suoraan AH:n neitseellisen valkoisen topin rintamukselle. Hupsis vain ja Anni-Helena olikin yhtäkkiä Miss Wet T-Shirt -kisan varma ennakkosuosikki. Iltaa ei voinut moisten vastoinkäymisten vuoksi jättää kesken, joten toppi sekä kolassa olevat push upitkin lensivät sillä seisomalla kaaressa veskaan ja neiti vietti loppuillan tyylikkäästi pikkupikku jakkusessaan. Onnellisessa sekamelskassa ei edes baarimikko harmikseen huomannut AH:n strippausta, sillä Anni-Helenan rintavarustus on erittäin terhakka – etenkin silloin kun kiukuttaa.