Moni pähkäilee onko kyllin hyvä isänä tai äitinä. Toiset taas syyttää omia vanhempiaan siitä ”kun musta on tullu tämmönen”. Ite kyl myönnän etten nuorempana aina tullu toimeen vanhempieni kanssa- mut en mä niitä pidä mitenkään huonoina vanhempina.
Likkakaveri kertoi heränneensä yhtenä päivänä tajuamaan, et vaikka hänen vanhempansa olivat aikonaan tuntuneet todella helvetillisiltä, niin parhaansa hekin olivat tehneet niillä kyvyillä ja taidoilla mitä heillä oli ollut käytettävissään. Ja ajatus siitä, että aikuisena voi itse valita olemisensa ja tekemisensä, vanhempia ei ole enää pakko totella, oli kuin uudesti syntymä. Näkemällä jokaisen päivän mahdollisuutena olla se mikä haluaa olla sen sijaan et syyttelis menneitä siitä ettei tullut siksi miksi halusi on kuulemma parantanut elämänlaatua ziljoona prosenttia.
Ite tunnen monasti itseni huonoksi äidiksi, mietin mitä voisin tehdä toisin ja missä ois kehittämisen varaa. Ja parhaansa kun yrittää, on mahdollisuus että lapset aikuisina vielä sanovat täydestä sydämestä- äiti on rakas. Ja elävät elämäänsä niinkuin haluavat ;D