Isi, mitä ovat neekerit?

”Neekerit ovat tyypillisimpiä sangviinikoita ihmisten joukossa, he ovat suuria lapsia. Neekeri ottaa päivän sellaisena kuin se tulee, hän kiljuu, lörpöttelee, laskee leveätä leikkiä. Hän nauttii kaikista niistä iloista joita hetki tarjoaa. Vastoinkäyminen sananmukaisesti kaataa hänet maahan. Hän tuskailee, valittaa ja repii hiuksiaan kuin suurimmassa epätoivossa. Ja kohta kaikki on taas unohdettu, elämä hymyilee leveästi mustaa hymyä.
Nämä ominaisuudet tekevät neekeristä hyvän palvelijan, joka hyvällä ja viisaalla kohtelulla kehittyy uskolliseksi isännälleen, seikka jonka menneiden aikojen orjametsästäjät panivat merkille. Tunne-elämän lyhytjännitteisyys taas aiheuttaa sen, että kulttuuriteot ovat kuvatun tapaiselle neekerityypille saavuttamattomissa. Neekerit pystyvät vain jäljittelemään toisten kulttuuria niin pitkälle kuin he itse sitä ymmärtävät. Musiikki on heille läheisintä, mutta senkin kohdalla haittaa tunne-elämän kehittymättömyys edistymistä todella merkittäviin saavutuksiin.”

No, eipä neekereilläkään ole syytä masentua kokonaan, sillä:

”Amerikan neekereiden suursaavutukset kulttuurin alalla osoittavat selvästi, että edullisissa olosuhteissa etevin neekeriaines voi tasaveroisesti kilpailla muiden rotujen edustajien kanssa.”
– Suuri tietosanakirja (Werner Söderström OY 1960)

Vähän erilaisella mentaliteetilla siis oltiin liikkeellä 50 vuotta sitten. Minusta aika hauskasti kuvailtu (joo en ole rasisti:)