Kotona

Rakastan omaa kotiani. Muutin nykyiseen asuntooni viime heinäkuussa, ja vaikka edellinen pesäni olikin varsin viehättävä, mikään ei vedä vertoja tälle.

Ostelen kotiini tavaroita harkiten. Eli harvoin. En omista juuri ollenkaan esineitä. Minun kotona ei loju mitään missään. Koriste- esineet ovat inhokkejani. Ainoita asioita joita pidän esillä, ovat kirjat. Viimeisin hankintani oli vaalean beige kaitaliina, jonka päissä on pieniä lasisia kiviä. Tämän liinan ostin, koska olin jo pitkään etsinyt television alle liinaa. En siis osta kallista, mutta en voi myöskään ottaa kotiini mitä tahansa esinettä tai tavaraa. Kyseistä liinaakin etsin jonkin aikaa.

Kaikki värit kotonani sopivat yhteen. Lähes kaikki kotonani olevat asiat ovat beigen, valkoisen ja ruskean eri sävyjä. Rakastan näitä värejä. Liinan ostaessani rakas ihmiseni totesi, että eihän tuo ole minkään värinen. Sanoin siihen vain nauraen, että tämähän sopii sohvaan ja mattoon ja lattiaan ja ja ja. Hän vain pyöritteli päätään. Miehet!

Edellisessä kodissani oli puulattia. Luulin ettei sen ihanampaa lattiaa voi olla olemassa, kunnes tapasin nykyisen lattiani. Se on vaaleaa laminaattia, ihan tavallista, mutta minä rakastan sitä. Ovesta sisään tullessa on pyöreä vaaleanruskea villakangas matto. Kauan olin eteisen mattoa vailla, en voinut ostaa sitä ennenkuin löysin juuri sellaisen kuin olin kuvitellut. Maton pitää sopia lattiaan. Niin se vain on.

Toinen suuri rakkauteni on sohvani. Ostin sohvan, koska edellinen sohvani oli mielestäni liian pieni kahden ihmisen olla mukavasti. Kiertelin ja kaartelin, kunnes eräänä päivänä ystäväni kanssa menimme erääseen huonekalukauppaan. Heti ovelta näin sohvani. Marssin suoraa kassalle ennenkuin olin edes istunut uuteen sohvaani. Olin sohvan onnellinen omistaja alle kymmenessä minuutissa. Edellisen kotini kanssa sohva soti. Mutta nykyiseen se sopii täydellisesti kaikessa beigeisyydessään. Sohvani on täynnä vilttejä ja huopia ja tyynyjä. Ruskean eri sävyjä. Tietenkin.

Nyt olen alkanut kaivata olohuoneeseeni kelloa. Saa nähdä koska se osuu kohdalle. Tiedän jo millaisen haluan. Toivottavasti uusi kelloni löytää minut pian!