Nyt äkkiä jotain sutinaa!

Ei, en tarkoita sellaista sutinaa. Vaan uutta työpaikkaa, opiskelupaikkaa, asuntoa… Mitä vaan uudistusta arkiseen eloon. Mä todenteolla aion panostaa tämän kevään pääsykokeisiin ja aloittaa opiskelut. Nykyinen työpaikka on ihan ookoo, mutta mä vaan oon jymähtänyt sinne. Ei niin pitänyt käydä. Se oli vain väliaikainen työ…ja äkkiäkös on kohta 2 vuotta siellä hurahtanut. Mulla tuntuu vaan pää hajoavan siellä. Välillä tuntuu ettei mikään toimi. Organisaation sisäinen viestintä on niin tahmeaa ja vähäistä. Ei vaan voi käsittää, miksei asiat toimi. Ja kun ne ei toimi, miksei yritetä laittaa toimimaan? Ei riitä järki pienen pollan.

Onpa muuten mukava kun aamulla töihin mennessä on jo valoisaa. Ja kun tulee pois töistä on yhä edelleen valoisaa. Kesä tulee. Siellä jossakin hamassa tulevaisuudessa. Mutta tulee kuitenkin.

Vielä viikko talvilomaan. Tahkolla on varmaan älyttömästi populaa kun on hiihtolomaviikko jossain päin Suomea. Tsadissa se on jo onneks ensi viikko. Meinasin keskittyä hiihtämiseen ennemmin kuin mäessä laskemiseen. Siel on kuitenkin kamalat hissijonot, enkä mä varmaan enää osaa kun viime kerrasta on pyörähtänyt jokunen vuosi. Tuskin pysyn pystyssäkään. Tarkemmin kun rupean ajattelemaan niin miten ihmeessä mut on saatu ylipuhuttua sinne mukaan? Miksen olis lähtenyt etelän lämpöön? Auringon ottamisen jalon taidon osaan kyllä erinomaisesti.