No niin ehkä mun ei pidä kirjoittaa hiprakassa mitään, tai ottaa mallia Mr.Manalasta ja hioa kaikki virheet. No korjasin ne nyt mutta me ollaan joskus vuonna yksijaviisi MF:n kanssa päätetty mennä kirjoitustunneille takaisin. Mut mähän ei osaa tunnetusti muutenkaan kirjoittaa niin että… =)
Ehkä se on niin että kun on nauttinut mukavan viikonlopun tulee maanantai ja paluu arkeen, joka on sitten tänään oli todella rankka. ;( Arhg !!!! Tekisi mieli sanoa rumasti mutta tuskin se mitään auttaa kuitenkaan.
Ensinnäkin mä nukuin pommiin ja koko aamu oli pilalla, tosin meillähän on luikuma klo 9. asti, mutta kun olet tottunut menemään ekana keittämään kahvit ja avaamaan paikat, on jotenkin muka rutiinit sekaisin. Ehkä mulla pitää olla duunissa se hetki yksin jne… en tiiä. Sitten iltapäivällä vielä alkoi päivitykset ja kaikki ohjelmat heitti pihalle. 🙁
Ystäväni on Manchesterissa ja eilen vähän sovittiin että mä heilahdan sinne pitkäksi viikonlopuksi, no pyysin sitten pomolta perjantaita puolikasta päivää ja maanantaina vapaaksi. No tietenkään en saanut joten nyt pitää sitten etsiä uusi ajankohta tai olla menemättä ja odottaa että hän tulee tännepäin lomalle. ;( Melkein vuosi siitä kun on nenäkkäin nähty mutta onneksi on msn ja skype =)
Sitten armas äitini sai mut näkemään punaista ja melkein jo olin valmis sanomaan itseni irti koko suvusta, mutta taasen sitten kilttinä tyttärenä selvitin asiat hänelle.Mutta jokus ahdistaa vaan paljon.
Kaikilla on tuntunut olevan maanantai muutenkin, no olempa sitten jutellut kotiin tultuani lontooksi ja tallinnaksi =)
Saimpa jotain hyödyllistä kiukunpuuskassani tehtyä eli pesin pyykit!
Niin ja kiitokset Mr K:lle virallisemmasta käännösavusta. *Hali*
No joo mutta on ehkä parasta että mä menen vällyjen väliin jos heräisi sitten huomena aamulla ajoissa tonne pakkaseen!
Onneksi viikossa on vain yksi maanantai!
Öitä!
-S-
” I’m not here for your entertainment
You don’t really want to mess with me tonight
Just stop and take a second
I was fine before you walked into my life
’Cause you know it’s over
Before it began
Keep your drink just give me the money
It’s just you and your hand tonight ”