Nimeltä mainitsemattomassa toisessa blogissa kerrottiin jonkun poikasen kyselleen, mitä naisille kannattaisi sanoa.
Vastaus on hyvin simppeli. Naiset haluavat kuulla lähinnä sen, mitä ovat juuri itse sanoneet. Jos sattuu haluamaan iskeä jonkun naisen, tätä kuunnellessaan kannattaa poimia höpinästä muutama oleellinen juttu, jotka tuntuvat olevan juuri tälle naiselle tärkeitä.
Sitten sanot nämä asiat uudelleen omin sanoin, ja nainen on täydellisen haltioitunut, että tässähän on ihana sielunkumppani ja ajattelee just tosi ihania asioita.
Yleensäkin tärkeintä on antaa naisen puhua mahdollisimman paljon. Mitä enemmän naisen antaa kertoilla itselleen merkityksellisiä juttuja, sitä vahvemmilla olet, koska naiset tykkäävät puhua paljon, etupäässä itsestään. Tämä on tärkeä kilpailutekijä, sillä hyviä kuuntelijoita on harvassa. 🙂
Lopuksi haluaisin vain todeta, että jos olisin kameli, toivoisin ettei kukaan erityisen painava henkilö istuisi selkääni.