Ohoh. Uutisen mukaan Paul McCartney taipui maksamaan Heather Millsille erokorvauksena 32 miljoonaa puntaa… Jos Ilta-Sanomien toimittajan taskulaskimessa on tuoreet paristot, se tekee nelivuotisen avioliiton ajalta 1500 euroa /tunti.
Aika kallista. Esimerkiksi laadukas saksalainen escort service (http://www.targetescorts.com/rates-escort-ladies.htm) maksaisi pidemmässä käytössä vain 950 euroa päivältä, ja näillä naisilla olisi sentään kaksi (2) jalkaa.
Avio-oikeus on muuten kehitetty oikeussuojaa, ei rahastusta varten. Ajatus on, että jos toinen puolisoista jättää oman uransa ja jää kotiin hoitamaan kotia ja lapsia, hänen ansiomenetyksensä kompensoidaan avio-oikeudella toisen puolison omaisuuteen, sekä mahdollisella erikseen määrättävällä elatuksella.
Suurin piirtein kaikkeen muuhun vahingonkorvausoikeuteen sisältyy kuitenkin ns. rikastumiskielto, eli korvattavaksi tulee ainoastaan vahingon määrä ja pääsääntöisesti esimerkiksi päällekäisiä korvauksia samasta vahinkotapahtumasta ei makseta, vaikka henkilöllä olisikin useampia vakuutuksia.
Hassua, ettei avio-oikeuteen liitetä samanlaisia periaatteita. On vaikea kuvitella, millä vaihtoehtoisella tavalla neiti Mills olisi ansainnut ympäri vuorokauden 1500 euroa tunnissa. Ok, hänellä oli toki vanha pornokuvabisneksensä, mutta näille ansioille pääseminen olisi vaatinut todella paljon vaseliinia.