Yks lapsista on oikeasti niin ruma etten mä tiedä mitä mun pitäis tehdä. Mua ahdistaa, säälittää, ja jotenki pelottaa. Eniten kumminki ehkä vituttaa se että mä oon oikeasti näin helvetin tyhmä.
– Ensimmäinen työpäivä, mä viihdyn koulussa mainiosti, opettajat on mukavia, luokat suuria, tunnit mielenkiintosia ja hauskoja, työpäivät on ihanan helppoja. Lapset on älyttömän suloisia, mutta mua ahdistaa se yks. Se on hauska ja mukava, mutta niin karsean ja pelottavan näkönen etten mä oikein tiedä miten olla sen seurassa. Hämmästyttävää miten välillä toivoin olevani sokea.
Mä en halua olla idiootti joka arvostelee ihmisten ulkonäköä, mä en itsekään ole täydellinen, suurinpiirtein vaan täydellinen läski, enkä mikään superihQtin. Kai mä sitte jossain vaiheessa totun siihenki, emmä usko että ne opettajat edes huomaa minkä näkönen se lapsi on, se ulkonäkö tuli vaan mulle aika kovana shokkauksena, koska muut lapset oli niin normaalin näkösiä.. No, kumminki, avartava ura erikoiskouluavustajahössöttäjänä alko tänään 🙂