Kesämielellä, jäätelöä kielellä

Kun on jäätelöstä kyse, oon aina valmis maistamaan kaikkea itselle uutta. Tällä kertaa uutta olivat Valion SalmiakkiLakritsi ja SuklaaMokka. (Typerä kirjoitustapa.)

Siitä huolimatta, että tykkään kovasti sekä salmiakista että lakusta, en oikeastaan ole koskaan tykännyt lakritsi- tai salmiakkijäätelöstä. Jotenkin vaniljajäätelö jollain mustilla raidoilla tuntuu tosi laimealta jo ajatuksenakin, mutta nyt kun jäätelö olikin lakritsijäätelöä salmiakkiraidoilla (vai olikohan se toisin päin?), se oli melkoisen hyvää. Ei liian tujua eikä liian laimeaa, sopivasti kumpaakin makua, eikä kastikkeen määrässäkään ole valittamista.

SuklaaMokkaa hiukan epäilin ennen maistamista. Suklaasta tykkään (kuka nyt ei tykkäisi?!) ja kahviakin juon (tarvitsen, rakastan, mitä vain), mutta koskaan en ole edes harkinnut näiden kahden yhdistämistä. Kahvikastike kuulostaa tönköltä kahvilta ja Valion suklaajäätelö on liian tummaa mun makuun. Yllätys, yllätys, jäätelön maku olikin yllätys! Suklaajäätelö ei ollut lainkaan niin tummanoloista kuin Valion perussuklaajätski vaan ihanan pehmeää ja melko makeaa, ja kahvinmakuista kastiketta en aluksi edes tunnistanut kahvinmakuiseksi kastikkeeksi. Kastike oli sopivan mietoa, mut antoi kuitenkin ryhtiä jäätelön muuten makeaan olemukseen. Tosi kiva!

Vaikka puolen litran jäätelöpakkauksista ei riitäkään jäätelöä syötäväksi kuin puolet siitä mitä litran pakkauksista, niin onhan sellaiset pikkupakkaukset aika söpöjä.