Turun Mikaelin kirkossa järjestettiin tänään lauantaina metallimessu. Kirkkoherra Jouni Lehikoinen sanoi messun alussa, että metallimessu on ainutlaatuinen kokemus – olen samaa mieltä. Ikinä ennen en ollut nähnyt niin järeitä äänentoistolaitteita kirkossa. En tiedä, johtuuko se vanhoihin virsiin kyllästymisestä vai mistä, mutta metalliversiot virsistä kuulostivat ehdottomasti paremmilta kuin perinteiset uruilla säestetyt. Messun esilaulajana toimi Kilpi-yhtyeen solisti Taage, sitä ääntä voisi kuunnella vaikka kuinka, oih. Eikä messujen saarnat ole ikinä ennen olleet noin ajatuksia herättäviä.
Olin myös yllättynyt siitä, miten paljon eläkeikäisiä tällainen tapahtuma veti osakseen. Sen sentään osasi arvata, että nuorta väkeä saapuu kirkkoon paljon, erityisesti mustiin pukeutuneita ja pitkätukkaisia hevarinuoria. Osa heistä vaan oli käsittänyt messun funktion väärin, kuten edessäni istuneet tyttö ja kolme poikaa: käyttäytyminen oli enemmän keikkakäyttäytymistä kuin käyttäytymistä jumalanpalveluksessa, mikä oli sinänsä ikävää muiden messussa olleiden kannalta. Koska sain kerrankin sopivan tilaisuuden käyttää mahtavaa auktoritaarista puhelahjaani, ja näitä tilaisuuksia todellakin tulee harvoin, niin käytin. Hah, kyllä mäkin tuima osaan olla kun tarve vaatii.
Pidän muutenkin Mikaelinseurakunnan toiminnasta. Kirkko on instituutiona niin vanha ja jotenkin paikalleen jämähtänyt, että kaikki mikä on vähääkään normaalista kirkon toiminnasta poikkeavaa, on arvostettavaa ja saa kiinnostuksen heräämään. Tänään messun jälkeen kirkossa alkoi Rukouksen yö: kirkon ovet ovat avoinna sunnuntaiaamuun saakka ja kahvila aamukolmeen. Pappi ja diakoni viettävät yön kirkossa kaikkien yökukkujien kanssa, jotka sinne vain eksyvät. Perjantai-illan ja -alkuyön papit päivystivät kaupungin baareissa juhlivan kansan keskellä. Virkapukuinen pappi yöaikaan kaupungilla ihmisten seassa on aika kaukana ainakin mun käsityksestäni stereotyyppisestä papista.
Kotiin kävellessäni sain kiivaan loskatuiskun päälleni. Se tuntui hyvältä.