Nyt on suurinosa tavaroistakin, ainakin uusista muutettu. Onneksi ei kaikkia vanhoja romuja tartte raahata mukaan, ainakaan vielä… Oltiin tänään pojan kanssa tutustumassa uuteen kotiin. Kovasti tykkäsi omasta huoneesta, jossa oli jo hieno hyllykkö ja tuotiin lelujakin mukana. Saa opetella oman huoneen järjetyksessä pitämistä.
Kaikki on uutta ja hienoa, kaunista uuttta elämää varten. Saa nähdä, millainen siitä tulee. Valkoiset, koskemattoman tyhjät seinät ja vain osaksi kalustetut huoneet jotenkin onnistuneesti tiivistää koko hetken ja tilanteeni. Jotain palikoita on kohdallaan, muuten kaikki on kirjoitettavissa. Jännää, pelottavaa ja samalla ihanan vapauttavaa.