Elämä on … tällä kertaa ihanaa!!!

Hiihtoloma….
tulee mieleen että muut saa omistaa vaikka kaiken maailmassa, kunhan saisin omistaa oman aikani.
Oman aikani? Itsellisyys, riippumattomuus, autonomia omassa elämässä, olisihan se todellakin jotain ihan ainutlaatuista. Jos sen saavuttaisi siten ettei tarvitsisi edes muuttaa autiollesaarelle, ei kelloa pakoon, olisi vaan ja jokainen minuutti olisi omassa hallussaan.
Ainut mitä ei tietäisi olisi saldo, paljonko sitä aikaa on tilillä jäljellä. Tietoisuus rajallisuudesta saa minut kuitenkin hermostuneeksi, minulta loppuu joskus omistamani aika!!!
Olen kateellinen muille eläinkunnan edustajille, heillä ei ole tiettävästi tietoisuutta ajan rajallisuudesta. Heidän aikansa ei ole tilillä vaan heidän aikansa on puhdasta käteistä. Eläimet käyttävät aikaansa tarpeidensa täyttämiseen, reviiritaisteluita, ruokaa, lisääntymistä, pesueensa ja itsensä suojelua vahvemmiltaan.
Minä koitan nostattaa saldoa tililläni, epätoivoista, koitan ottaa ajan hallintaan tältäkin osin. Turhaan sanon minä lopultakin, aivan turhaan.
Aika on talletettuna tililleni jolle ei makseta sekunttiakaan korkoa. Aikalailla epäreilua, ensin ajattelen, mutta sitten alankin ihastella yhtäkkiä tuota systeemiä.
Nerokasta!!!
Tiedän että minulla on aikaa, mutta en tiedä sitä kuinka paljon sitä on.
En voi säästää aikaa, en voi vain istua hiljaa, lähes hengittämättä, silmät kiinni, paikoillaan, saldo aikatililläni pienenee kaikista tempuistani huolimatta.
En voi suunnitella elämääni alusta loppuun, voin ainoastaan elää jokaisen hetken laatutietoisesti. Herätä jokaisen päivään kuin olisin nostanut ne viimeiset ropot tililtä, niitä ei voi tuhlailla, ne täytyy käyttää harkiten.

High quality life for all of us ;))

Ouman