Ensimmäinen matkapäivä

Tänään se alkaa, vaikka eilinen pakkaaminen jäikin pahasti kesken pitkäksi venyneen lauantai-illan takia. Aamupäivä kului kamppeita kasatessa ja hankkiessa, mutta lopulta pääsen liikkeelle hieman ennen yhtä iltapäivällä. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, eikä ajoviima riitä jäähdyttämään kuuman ilman aiheuttamaa hikoilua. Valitsen reittini kulkemaan nelostietä etelään, Temmeksen jälkeen käännyn kohti Kestilää ja sieltä jatkan Piippolan kautta Kärsämäelle.

Reitti on mukavan hyväkuntoinen, vaikkakin Kestiläntie on aika ajoin ikävästi kuoppainen. Perille kuitenkin selvitään ja iltapuhteena asentelen tänään saapuneet katteet pyörään (yksi vanhoista antoi periksi ja koristaa nyt tienvartta jossain päin Pudasjärveä). Kerkeän vielä heittää talviturkin läheisellä hiekkakuopalla ennen kuin kallistan pääni ilmapatjan syleilyyn.

Ensi yönä tällaisesta nukkuma-alustasta saa vain haaveilla.