Lomareissun sivuvaikutuksia

Tiedättekö, mikä on vielä hienompaa kuin palata upealta lomareissulta kotiin? Ainakin minun kohdallani vielä parempaa on palata upealta lomareissulta kotiin ja huomata, että alkukodissa odottaa kolme Suomen Kuvalehteä neitseellisine piilosanaristikkoineen. Upeaa päästä taas vaivaamaan aivojaan!

Aloitin uusinta, keskimääräistä visaisemmaksi arvioitua piilosanaa lounastaessani uunituoretta makaronilaatikkoa hetki sitten. Ah sitä tunnetta kun huomaa jonkin ovelan sanaleikin tai ratkaisee mahdottomalta tuntuneen anagrammin, ne ovat todellisia elämän pieniä iloja! Tottakai ”psykiatrille riittäisi tutkittavaa” trillerissä ja ”valittaa astiasta” tahtoo sanoa että mukista. Ja kun kerran vihjeessä seisoo että ”Simpson, ih! Laivassa ovat sienet levittäytyneet laajalle alueelle.”, vastaushan on ilmiselvästi homerihmastot. Tätä herkkua on vielä luvassa illaksi ja huomiseksikin, joten ei voi valittaa. Loma vain paranee loppuaan kohti, uusi kissakin kehrää sylissä syötyään matolääkkeensä kiltisti loppuun.

Kissasta on muuten kuvia gallerian puolella, samoin lomareissusta.