Neljäs matkapäivä

Olen taas ollut pari päivää kirjoittamatta, mutta on aika ottaa tilanne taas haltuun. Kirjoitan tätä mökiltä Kouvolan pohjoispuolelta.

Eilen tapasin nettituttuja, joiden kanssa kävin syömässä ja parissa Helsingin keskustan pubissa istumassa. Aina, kun olimme sisätiloissa, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Tiedättehän, prinsessa ja puoli valtakuntaa. Ja joka kerta kun ovesta päästiin ulos, taivas aukesi ja vettä tuli kaatamalla. Onneksi kesäsade ei kastele.

Miitin jälkeen ajoin iltapuhteena mökille, ja tällä matkalla onnistuin ensimmäistä kertaa ajamaan harhaan. Taisin olla kovin ajatuksissani kurvaillessani valtatie seiskaa, koska tajusin liian myöhään kaiken Kouvolaan viittaavan kadonneen kylteistä. Kartta pelasti ja mutkittelin Elimäelle tietä, jonka jälkeen Linnanmäen missaaminen ei tuntunut menetykseltä ollenkaan. Viimeisiä 30 kilometriä ajaessa mielen valtasi syvä levollisuus, jonka lapsuudesta tutut maisemat ja paikannimet luovat pelkällä olemassaolollaan. Kuin kotiin tulisi.