Duunit alkoivat taas, mutta homma on tähän asti sujunut mukavan tasaisesti. Sähköpostitulvan sain purettua ensimmäisenä päivänä ja sen jälkeen olen saanut jotain jopa aikaiseksi. Työmaalla on vielä kuolemanhiljaista, mutta ensi viikosta sekin tilanne korjaantuu. Työnteko on ollut tuntunut mielekkäämmältä kuin pitkiin aikoihin ja kotiin tullessa on ollut paljon levänneempi olo kuin aikaisemmin. Jaksaa vielä urheilla ja puuhata kaikenlaista muutakin.
Kotiin tuli uusi kissa, Arska, joka on nyt muutaman päivän ajan tutustellut Mimmin kanssa. Pikkuisten pyörimistä on jännä seurata, kun molemmat haluaisivat toisen pysyvän paikoillaan ja olla itse se joka kiertelee ympärillä. Tästä aiheutuu mielenkiintoisia tilanteita ja pientä sähinää, mutta kyllä noista vielä kaverit saadaan.
Perjantaiksi on luvassa elektroniikkarakentelua asennussiiderin kanssa, lauantaina on Qstock ja sunnuntain voisi sitten parannella kankkusenpoikasta. Toivottavasti säät suosivat, en erityisemmin välittäisi tarpoa mudassa bändejä bongaamassa.
Niin ja ne piilosanat:
”PsykiaTRILLE RIittäisi” => trilleri
”Simpson, ih, laivassa” = Homer + ih + mastot => homerihmastot
—
Tämänkertaiset ovat toisesta SK:n piilosanasta, saa koittaa päätellä (suluissa kirjaimien määrä):
1. Lumityö tai siitä lähtevä ääni
vai onko alkanut loksua oma pääni? (6)
2. Sodassa olleista naisista tai vedestä
tulee ääntä muidenkin nesteiden edestä. (7)
3. Kotiruoalta emme säästy,
vaikkei biileillä perille päästy. (11)