Valmis!

Pyörä on taas ajossa, eikä edes mennyt koko iltaa. Huolto on nyt takanapäin, eikä suurempia vaurioita saatu aikaan – pyörälle eikä kuskille.

Päivä alkoi sillä, että kävin uuden eturenkaan kanssa lähi-Shellillä kokeilemassa, josko se pitäisi ilmaa. Ei onnistunut, joten hetken pähkimisen jälkeen siirsin olemukseni Sammaltielle ja pistin ammattimiehen hoitamaan täytön ja tasapainotuksen. Kymmenen minuuttia, kymmenen euroa ja kymmenen kertaa vähemmän vaivaa, koko reissu puoli tuntia ja ei kun rengasta asentamaan. Pienellä sovittelulla ja liberaalilla rasvankäytöllä se paikalleen menikin, joten saatoin siirtyä muiden toimenpiteiden pariin. Seuraavana (ja viimeisenä, kaasuttimien synkronointi jäi pois) listassa öljynvaihto, joten toimeen käy. ”Harmillisesti” moottori pitää lämmittää ennen vaihtoa, joten pääsen samalla kertaa kokeilemaan eturenkaan käyttäytymistä. Siispä tankki, penkki, ilmanpuhdistin ja sivukatteet paikoilleen, kone kehräämään ja pieni lenkki kotitallin lähiseuduille. Ah, tätä vapauden tunnetta olinkin kaivannut.

Paluu tallille, pyörä keskituelle, astia alle ja pohjaruuvi auki. Uskomatonta kyllä, nesteet valuivat juuri sinne minne pitikin, eikä lattiaan jäänyt minkäänlaisia jälkiä operaatiosta. Odotellessa öljynsuodattimen kimppuun sitten, mikä paljastuikin mielenkiintoiseksi tempuksi. Jalkatapit kun ovat kiinni putkessa, joka menee sattumalta juuri suodattimen suojakannen edestä, ja koko paketti täytyy irrottaa edestä. Muutamaa suurta mutteria ja jarrupolkimen irrotusta myöhemmin pääsen vihdoin vaihtamaan suodattimen, mikä itsessään olikin simppeli operaatio.

Vaikeudet alkoivat vasta, kun epähuomioissani kiristin jarrupolkimen kiinnitysruuvia niin paljon, että se napsahti poikki. Puolen tunnin ähräämisen jälkeen sain pultin jämät ongittua ulos, ja uusi osa syntyi tallin pulttivarastojen ja rautasahan suosiollisella yhteistyöllä. Poljin paikoilleen, uudet öljyt koneeseen, pleksi takaisin paikoilleen, muutama pieni tarkistus ja pyörä pihalle pestäväksi siis. Autotalli siistiksi ja pesuhommat pois alta, minkä jälkeen kotiin ja suihkuun. Rasvanäppi on taas puhdas ja valmis illan koitoksiin, mitä ne sitten ovatkin.

4000 kilometrin päästä uudestaan.