Joidenkin viisaampien ihmisten mukaan ei saisi koskaan mennä nukkumaan vihoissa.
Menin itse eilen nukkumaan vihaisena. Oltiin vietetty poikaystävän kanssa kolme vuorokautta aikaa yhdessä, eikä hän halunnut tänä aikana kertaakaan seksiä. Yritin muutaman kerran hieman viritellä tunnelmia, mutta hän ei lähtenyt leikkiin mukaan. Valitteli kuumuutta ja sitä, että ei tee mieli seksiä. Totesi itsekin jossain vaiheessa, että ei ole tehnyt yli viikkoon mieli seksiä eikä hän ole edes harrastanut itsetyydyttämistä.
Eilen mentiin hänen luokseen illalla ja hän vietti lähes koko sen ajan muualla, kuin minun lähelläni. Siinä vaiheessa suutuin, kun hän alkoi näpyttelemään tietokonettaan mielummin, kuin istui minun kanssani sohvalla katsomassa telkkaria. Hän viettää nykyään mielummin aikaa tietokoneensa äärellä näpyttelemässä, kuin minun kanssani. Sanoin hänelle eilen, että tuollainen käytös on todella loukkaavaa. Ettei ole mukavaa, että oma poikaystävä on mielummin surffailemassa netissä, kuin harrastaisi seksiä oman tyttöystävänsä kanssa. Hänen vastaus siihen oli vain, ettei hänen tee mieli seksiä ja ettei hän syty sormia napsauttamalla. Sanoin hänelle, että hän on torjunnut minut ainakin kahdesti tämän kolmen päivän aikana. Tajusin jossain vaiheessa, että hän ei ole itse tehnyt aloitetta seksiin pitkään aikaan edes. Ja siitäkin asiasta hänelle mainitsin, mutta hän ei reagoinut tuohon millään tavalla.
En tajua miksi olen suhteessa, jossa toiselle osapuolelle internetti on tärkeämpi asia kuin seurustelukumppani.