Vallaton sielu.

Koen olevani kuin Porkkananainen samaisesta sadusta. Kohdallani hiusten kasvatus ja siten myös tornista ulos pääsy on kuitenkin vielä kaukaisuutta. Olen 30-vuotias prinsessa. Tuo ikä varmaan prinsessojen ikähaitarissa on paljon, mutta itse koen olevani ”prinsessa parhaimmassa iässä”. Syy blogiini on tämä: HALUAN ULOS TÄÄLTÄ STANAN TORNISTA! Sisäinen paloni ja elämänjanoni on vallaton. Olen odottanut jo pitkään, että tuo palo sisälläni laantuisi edes hiukan, mutta ei. Päinvästoin se tuntuu pahenevan vuosi vuodelta. Pelottavaa. Olen seurustellut pienen elämäni. Yllätys. Lisäksi olen keskittynyt uran luomiseen. Yllätys. Lapsia ei vielä ole. Yllätys. Elämäni on mallillaan. Yllätys! Niin mallillaan, että en saa siitä mitään irti. Olen tylsistynyt ja samalla taistelen sisäistä vapaudenkaipuuta vastaan. Viime viikonloppu oli ihana. Pääsin hetkeksi ulos tornistani. Tunsin tuulen ihollani. Minua koskettanut henkäys tuli tuulelta, joka oli läsnä ja käsin kosketeltavissa. Sain pitkästä aikaa osoittaa jollekin, että olen olemassa ja Hän huomasi minut. Sydäntä raastaa. Kyyneleet eivät ole kaukana. Sisäinen tuska on niin riipaiseva, että kävelin itse nuo 1473 askelmaa ylös ja lukitsin itse tornini oven.

-Porkkananainen