Oikeastaan minulla on nyt hieman päättämisen vaikeuksia, mistä kirjoittaisin. Vaihtoehtoina olisi varsin mehevä paskalaaki ja sen yksityiskohdat, elämäntilanteen syväluotaaminen, yksi asia, joka risoo kovasti tai syventyminen koomisen naisen mahdolliseen seksikkyyteen, mutta taidankin vain kerrata, mitä kaikkea minulle tapahtui tällä viikolla.
-Tuskailin töitä. Tuskailin sitä töissä olevaa kusipääkantturaa.
-Söin sellaista kookosjätskiä. Oli hyvää.
-Sain mitä luultavimmin kookosjätskistä aika mehevän paskalaakin. Huh.
-Näin, kun jotkut ihmiset kaatuivat purjehdusjollalla. Päivittelemisen ja kauhistelun sijaan istuin aitiopaikalla nauramassa kölissä riippuville ihmispoloille ja vilkuilin rannalla maleksivia palomiehiä.
-Kävin ekaa kertaa Kaivarissa.
-Kirosin Helsingin kaupungin rahaliikennettä.
-Hämmennyin lomarahojeni viipymistä. Ihan tosi. Missä ne on? Koska ne tulee? Kai mie saan ne?
-Ajattelin luvattoman paljon kahta ihmistä, joista toinen on varattu ja toinen muuten vaan saavuttamattomissa.
-Hekumoin. Seksillä ja tulevaisuudella. Tulevaisuusseksillä. Uuh.
-Aloitin töissä opettamaan seuraajaani, KOSKA MINULLA ON ENÄÄ NELJÄ VITUN VIIKKOA TOSSA PASKALIITERISSÄ TÖITÄ!!! Juhuu.
-Sain videot armaalta Salluralta. Ja kasan vaatteita. Koin prinsessafiilareita, koska halusin kiskoa kaikki uudet vaatteeni samaan aikaan päälle ja mennä ulos keikistelemään.
-Söin viisi tai kuusi pullaa. Putkeen. Ne oli dallaspullia. Niistä kaksi oli raakoja. Olo oli aika...pullava.
-Menin ainakin kahtena iltana yhdeksältä nukkumaan.
-Mussutin heseruokaa. Siis ihan todella. Kuka enää ihmettelee, kun minun laihtuminen on ikäänku vähä pysähtyny?! Mistähän johtuu?!
-Sain lahjoja.
-Kävin miitissä. Siellä oli kuivaa. Minua ei oikein hotsittanu. Pyh. Olen selkeästi ilman viinaa tylsä ja haluton kanttura.
Tänään aion
-kytkeä videot ja saada ne oikeasti pelittämään.
-käydä pitkällä lenkillä ja uppoutua suihkuun sen jälkeen.
-tiskata.
-ehkä imuroida.
-haahuilla ja räpeltää kaikkea turhaa, kuten tavallista.
-käydä kaupassa.
-suunnitella. Yhtä sun toista. Kuten tavallista.
-mennä ehkä illalla synttäreille.
-toivoa, että jätän siellä synttäreillä ruokaa muillekin. Tätä luultavasti toivoo myös muutama muu.
-olla ehkä pienessä hiprakassa.
-ottaa huomioon myös synttäreiden ja pikkuhiprakan vaihtoehdon, joka on möllöttäminen ja lihominen. Toisaalta lihon kyllä siellä synttäreilläkin. Dämit. Umpikuja.
Jos joku ei ole vielä huomannut, niin
-tykkään tehdä listoja.
-taidan olla pikkusen hullu.
-minulle ei oikeastaan ole tapahtunut tällä viikolla juuri mitään.
Hitto.





