Kyrpäotsa-syndrooma

Voi helvetti. Paskan viikonlopun jälkeen koittaa paska arki. Juuei, tämäkään ei ole Maijan blogimerkinnöistä se, josta tussahtaisi niitä kukkia ja perhosia. Päinvastoin. Lukiessa silmään saattaa ruiskahtaa myrkkyä, sappea ja litrakaupalla raakaa vitutusta. Jos tää vitutus on yhtä tarttuvaa laatua, ku minun mässyt, kannattaa ehkä jättää lukematta.

Heräsin aamulla pussisilmäisenä ja kipeänä. Ilmeisesti liian pehmeästä sängystä johtuen minun hartiat on taas nykyisin aamulla niin kipiät, että itku melkein pääsee. Tarkoitus on ottaa tosta sängystä yksi välipatja pois heti, kun saan nakitettua jonkun kaveriksi kantamaan se kuudenteen kerrokseen varastoon. Nyt nukun sohvalla. Se auttaa ehkä pikkuisen. Pussisilmäinen olin siksi, että illalla viimeisenä tiristin pienet itkut (niillä suolamäärillä, mitä eilen söin, ei tietenkään ollut mitään vaikutusta pussisilmäisyyteeni).

Koulussa meillä oli taas vaihteeksi pahaa ruokaa. Punajuurivuokaa. Miksi lopetinkaan nisäkkäiden syönnin?! Lisäksi jouduin opintokäynnille johonkin asunnottomien seurakuntahommeliin, jossa vakuuteltiin, että "jos te päädytte tänne töihin ni ei me mitään uskonnollista vakaumusta kysellä paitsi että jeesus sitä ja jeesus tätä". Oletin, että lähtiessä ne lyö raamatulla päähän. Onneksi minun päästä sojottaa niin valtava jorma, ettei raamatulla (tai millään muullakaan) pääse yhdeksää metriä lähemmäs. Vittu.

Minun tietokone hajoaa. Se kuumenee kovasti ja (PIM!) sammuu sitten kesken kaiken. En uskalla ruveta tekemään mitään koulujuttuja tällä, koska jos jossain vaiheessa unohdan tai en ehdi välitallentaa, syö tämä paska kaiken tuottamani ja sitten kuolen vitutukseen ja tapan ehkä naapuritkin. Yritin korjata tätä. Ostin oikein pikkiriikkisen ruuvimeisselin, jotta saan noi hommelit tuolta pohjasta auki. Noooh. Sain osan ruuveista auki. Pari ruuvia kieltäytyi yhteistyöstä ja sitten Maijalta kyrvähti hermo. Sitten pinnistelin niitä jo irti olevia ruuveja takaisin lokosiinsa näillä tekokynsillä. En ole ehkä koskaan joutunut mihinkään niin rasittavaan ja hermoja raastavaan hommaan. Ruuvit nipsahtelivat otteestani ja voi luoja että minä kirosin. Puuuh. Nyt odotan, että tää hajoaa ihan lopullisesti ja levittelen sitte käsiäni ja murhaan jonkun tolla otsalisäkkeellä.

Nyt yritän tasaannuttaa hengitystäni, joka vitutuksen ansiosta on hieman korostunutta. Alan ehkä kohta kuuntelemaan taas Celine Dionia ja ulvomaan. Olen jo sonnustautunut pitkiin kalsareihin ja syönyt loput joulusuklaasta. Parempi nääs varmaan keskittyä johonki sellaseen, minkä osaa.