Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen valitusvirteni aiheesta. Päinvastoin. Tämä on noin 138749. kerta, kun niuruan tästä saatanan samasta asiasta. Aionko taaskaan tehdä sille mitään? Tuskin. Aionko jatkaa niuruntaani täällä tästä(kin) aiheesta säännöllisin väliajoin hamaan hautaan saakka ilman, että asialle tapahtuu mitään, muuta kuin korkeintaan hetkellisesti? Mitä luultavimmin.
Läski. Se on ikuista. Ihan tosi. Vaikka sen saattaa saada hetkellisesti sulatettua, pompsahtaa se takaisin takapuoleen ja vyötärölle, ennen kuin ehdit varsinaisesti edes nauttimaan normaalipainon häämöttämisestä. Vuosi sitten sulatin ruhostani miltei viisitoista kiloa. Ja nyt olen saanut niistä varmaan suurimman osan takaisin. En viitsi enkä uskalla käydä vaa'alla. En omista moista ja vaatteista jääneet painaumat ihossani kertovat ihan omaa tarinaansa ihrojeni tilasta. Olen jälleen kerran armoton valas, vaikka ehdin jo maistaa vaatimatonta muutaman kilon ylipainoa sadan kilon sijaan. Hmph.
Jaa miksi minä en sitten ota itseäni niskasta kiinni ja laihduta (taas jälleen kerran)? No siis juttuhan on niin, että olen kyllä roikottanut itseäni niskasta. Melkein jo ripustin itseni vessan naulakkoon, jotten pääsisi jääkaapille, mutta pesunkestävänä pessimistinä ja armottomana syöppönä tiesin keksiväni keinon hypätä naulasta keijunkeveästi jääkaapin laulaessa minulle sulosointujaan ennen kuin koko seinä olisi pettänyt painostani. Ei, minen usko niskasta roikottamiseen. On siihen laihuuteen saatana oltava jokin muu keino, kuin mokoma riiputtaminen! Kuka tällästä possua ees jaksaa kannatella?!
Olen yrittänyt pitää luvallista karkkipäivää. Ikävä vaan sinänsä, että se luiskahtaa niin kovin helposti siihen, että karkkipäivä onkin sitten joka päivä. Perustelujakin on joka lähtöön. Suosikkini on "nooooo mut ei tää nyt oo ihan kauheen lihottavaa ja tää on vaan tää yksi kerta, ihan niiku eilenkii. Ja toissapäivänä. Ja viime viikolla joka päivä. Huomenna. Huomenna en syö sitte mitään muuta ku terveellisiä juttuja. Ja sitä paitsi onhan näissä sipseissä terveellistä perunaa ja kasviöljyä. Ja dippi on maitotuote. Ehkäisen tässä osteoporoosia. Ja tää hoitaa mun mielenterveyttä. Ja ööö... pitäähän ihmisen herkutella. Nii. Kyllä!", koska siinä ei suotta takerruta yhteen pikkujuttuun, vaan asia tulee perusteltua varsin pohjia myöten ja monipuolisesti. Ja oho, katos. Yhtään kiloa ei ole tippunut mutta hei mikäs tää uusi makkara tässä on! Ja niinpä uusi makkara liittyy vanhojen makkaroiden joukkoon ja yhdessä he muodostavat makkaraimiston.
No sitten. Oon ollu myöskin välillä syömättä vallan melkein kokonaan. Illalla onkin sitten lupa ostaa ihan sikana herkkuja, kun oon ihan koko päivän paastonnu ja huiskinu menemään. Äkkiä vaan takasin kaikki kalorit, jotka siinä ehti kulua! Ranskalaisia, sipsiä, jätskiä, karkkia, suklaata, heseruokaa, pitsaa, herkkurahkaa ja vanukasta. Josko näillä välttäis nälkäkuoleman. Ja kaupasta kotiin horjuessa, kuola jo suunpielessä kuplien, sitä havahtuu väskyjen sisällölle ja taas jälleen kerran perustelee ostoksiaan kaikin voimin: Osteoporoosiehkäisyä! Mielenterveyden hoitoa! Ööö... Kolesteroli on myytti! Ei mun suonet vielä oo tukossa! Alotan kolmevitosena terveysintoilun, sit ehtii vielä! On mulla vielä varaa lihoa! Voisin olla satakilonen, mut en oo! Käyn koiran kanssa tosi pitkän lenkin! En mie oikeesti oo niin läski, ku mitä vaatteet ja vaaka kertoo!
Ja kun lopulta katson alastonta ruhoani lasioven heijastuksesta (kokovartalopeilin puutteessa), näen väistämättömän ja näinpä ollen torjun todellisuuden uhmalla: Vittusaatana, miks mun pitäis olla laiha? Eiks elämän pitäis olla mukavaa, eikä kauheeta kituuttamista? Siis jumalauta, kuka tästä on vastuussa? Minoon köyhä ja opiskelen ja väännän paskaduunia toisen perään ja sit pitäis olla vielä syömättäkin?!! Ai kukaan äijä ei halua tällästä norsua?! NO VITTU EI SITTE, PITÄKÄÄ TUNKKINNE SAATANA, ETTEPÄHÄN TIIÄ MISTÄ JÄÄTTE PAITSI, HOMOT!!!!
Ehkä jo huomenna kyörään ihteni Anonyymeihin Pullahiiriin. Hei, olen Maija ja olen aivan kertakaikkisen maksimaalisen kammottava ja tytisevä, hyllyäväinen ja jättiläismäinen pullajätskimajoneesiranskalaisvanukassipsidippikarkkisuklaavalas.






16 kommenttia
Infinitus
14.1.2009 18:11
Pakko kommentoida.. Painoin joskus 16v. about 120kg ja lopulta terveys alkoi pettää (=selkävaivoja)joten oli pakko alkaa liikkumaan henkensä edestä. Laihduttamisen aloitin koska en mahtunut enää uusiin mustiin Leviksiin tuumakokoa 40.. Aikoinaan jokaisella vakavasti otettavalla "hevarilla" piti olla mustat Levikset ;)
Jotain hyötyä turhamaisuudestakin..
Siispä pudotin painoa parissa vuodessa lopulta n.75kg. Ensin ajattelin että noh, kunhan nyt farkkuihin mahtuu taas mutta kun kilot läksi niin helposti niin intohan kasvaa siinä.. Olenpahan ollut kokoa 32-50 elämäni aikana jos jostain pitää olla ylpeä.
Olen muuten edelleen normimitoissa ja elämäntapani on pysyvästi liikunnallinen. Se ei tosin ole edelletys normipainossa pysymiselle vaan elämäntyylin totaalinen muutos sen sijaan on. On keksittävä muuta elämäänsä kuin syöminen. Minulle riitti tyytyväisyys omaan ulkonäköön ja sen suomat mahdollisuudet.. Söin itselleni yksinkertaisesti onnea ja iloa kun sitä ei muuten silloisessa elämässä ollut.
Fantte
14.1.2009 18:17
Syö hedelmiä herkkuina. Noin mie teen ja olen sulanut sitä kautta. Toimii se sullakin :)
-Saltsi-
14.1.2009 18:29
Menkää nyt kuuseen hyvine neuvoinenne, paljo auttaa jotku hedelmät jos tekee mieli suklaata ja sipsiä ja pullaa ja nachoo ja kaikkee!
Hippi-Ronda
14.1.2009 18:44
komppaan saltsia!!
Saunatontutar
14.1.2009 18:49
Infinitus: Ihanaa. Nykyajan rinsessa-rinssi-tarina: "voi ku mie inhosin liikuntaa ja sit mie yhtäkkii rupesinkii juoksemaan lenkillä ja sun ties missä harrastuksissa ku mikäki peura konsanaan". Jos mulle käy joskus noin, tiedän ihmeitä tapahtuvan ja rupean sen jälkeen elättelemään toiveita aviomiehestä ja kirkkohäistä. =)
Dumari: Puuroa mie jo syön ja salattiakin. Se ei oo ongelma. Ne kaikki muut hommelit sit onkin. Eh...
Fantte: Teoriassa hyvä neuvo, käytännössä aivan paska. Jos tekee mieli seksiä, ni auttaako siihen esimerkiksi käpylehmien askarteleminen? No ei. Ihan sama homma suklaan/sipsin/nachon/pullan kanssa. Mikään omena tai appelsiini ei niitä korvaa. Usko pois, on kokeiltu ja aika helvetin monella omppokilolla.
Sallura: Sie ihana pullava. Olet NIIIIN oikeassa. Pus! =)
Saunatontutar
14.1.2009 18:51
Hippikselle Saltsin kanssa samat sanat! Pus! =) (Tosin en tiiä, ootko pullava...)
Hippi-Ronda
14.1.2009 19:43
pus vaan ja oon pullava.eli ihan samat aatokset tääläkin!:)
Fantte
14.1.2009 20:05
Laihdutus rinnastettiin selipaattiin!?!?
Tää on niin juoksuhiekkaa että.
Saunatontutar
14.1.2009 20:54
Voi itku teitä hupsusia. Tiedänhän mie tuon kaiken. Minä, noin sataviiskytmiljoonaa kertaa laihduttaneena, ihan tasan tiedän, ettei saa paastota, pitää syyä terveellisesti, pitää muuttaa elämäntapoja ja rakastua liikuntaan, pitää syödä lämmintä ruokaa, pitää liikkua saatanasti, perse liikkeelle, kuluta enemmän, kuin syöt ja plaaplaa. Tiedonpuutteesta en kärsi, neuvoja en ole vailla. Kunhan puran angstejani.
Ps. Tulin just pitkältä lenkiltä. Tulinko hyvälle mielelle? No en. Lähinnä vituttaa, koska tiedän, että kohta iskee saatanallinen ruoka- + herkkuhalu, kaapin valikoimissa vain puuroa ynnä muuta tympeää ja lisäksi mullon huono kunto ja iso perse. Hmph.
Pps. Jos minusta tulee himoliikkuja ja lenkkeilyn ihanuutta ylistävä, lyökää.
Ja Fantte: Yhtä vitun helvettiä molemmat! =)
Saunatontutar
14.1.2009 21:10
Dumari: Multa leikataan huomenna viisaudenhammas. Elättelen toiveita, että se on niin kipee ja mun suu niin seulana, etten pysty ku imemään jotain lirua ties kuinka kauan ja kuihdun ihan rusinaksi =D
Saunatontutar
14.1.2009 21:14
Eline: No juu. Laiha lohtu sinänsä. On ärsyttävää elää ristiriidassa sen suhteen, että on paha olla ruhossaan, muttei silti motivoidu tarpeeksi tehdäkseen asialle jotain. Jossain vaiheessa saatan saada kimmokkeen ja sitte taas repsahdan. Vaikka sitten sen viidentoista kilon jälkeen! Ihanan optimistinen mie oon, kaiken lisäksi... =D
Saunatontutar
14.1.2009 21:17
Eline: Niin tosta lenkkeilystä vielä, että osaan kuvitella sen olevan ihan mukavaa, jos on hoikka, mutta koska raahaan mukanani kamalaa laardikasaa, se tuntuu joskus ihan poskettoman raskaalta. Onneks mullon koira, joka pakottaa minut ulos. Muuten en varmaan mahtuis enää ovista.
Saunatontutar
14.1.2009 22:11
Ihode: Kysyin muussa yhteydessä jo aiemmin ja kysyn taas: millä hiton konstilla pysyt niin laihana, jos mussutat silti kaikennäköstä? Kun minä satun kuulumaan niihin ihmisiin, jotka lihoo jo ajatuksen voimalla. Ai vittu ku katkeroittaa välillä....! TOU!!!
Niijoo ja dipatut vihannekset on kyllä hyviä. Kokeile paprikaa kans ja kakkakuulaa. Kuhan ei oo sitä kolmeprossasta "kerma"viiliä, josta näkyy läpi!
Saunatontutar
15.1.2009 09:15
Järkkyä. Mie joskus mietin, jotta olen ollu kohta melkein kymmenen vuotta elämästäni enemmän tai vähemmän ylipainoinen. Ja sama peli näyttää tosiaan jatkuvan sinne hamaan hautaan saakka. Minen enää teini-ikäisenäkään voinu vetää herkkuja hirveesti niiden näkymättä sitten vyötäröllä. Tosin mulla kai se PCO-tauti vaikuttaa jonkin verran, tai aika paljonkin. On tää rankkaa, nyyh. Syö sie Ihode minunki puolesta (vielä kun voit!). Mie yritän lopettaa koko hemmetin Suomen puolesta syömisen. =)
Saunatontutar
15.1.2009 20:30
Niin miä muistin. Siksikin ihmettelen, miten pystyt mättämään kaikkea kummemmin lihomatta. Tosin eihän se kaikilla oireile kai samoin.
Anonyymi
5.12.2021 10:51
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me