Koska olen edelleen lihava ja miehenkipeä, olen keksinyt viime aikoina mennä elokuvateatterin hämärään piilottelemaan läskejäni ja epätoivoani. Samalla olen suorittanut empiriistä tutkimusta ihmisten käyttäytymisestä leffassa. Tutkimukseni on pahasti kesken, mutta julkistan nyt kuitenkin välitulokset.
Tutkimukseni perehtyy kuuteen eri kertaan, joista viisi kertaa kävin samassa elokuvassa (hei haloo, mä teen tutkimusta, en kai mä nyt muuten!) ja vertailun vuoksi kuudennella kerralla toisessa. Tulokseni ovat erittäin raastavia ja olen joutunut tutkimukseni takia kärsimään hetken jos toisenkin voimattomasta raivosta, murhien suunnittelemisen aiheuttamasta stressistä ja hillittömistä ponnisteluista äänijänteideni pitämisestä hiljaa ja paikallaan.
Kohde-elokuvani on luokiteltu draamaksi ja se on riipivä rakkaustarina, josta ei puutu