Huh. En ehkä uskalla mennä tänä iltana lainkaan nukkumaan. Takana on kauhujen yö. Yöllähän luonnollisesti on varsin pimeää. Minä pelkään pimeää. Pimeässä voi piillä vaikka mitä. Olen kakarasta asti ollut ehdottomasti sitä mieltä, ettei pimeässä saa möykätä (muuten möröt herää), vaan pitää hipsutella ihan hiljaa ja jos on asiaa, pitää kuiskata. Lisäksi koska valojen sytyttäminen yöllä, kesken unien, ei ole unen jatkuvuuden takia lainkaan suotavaa, käyn pelosta huolimatta urheasti pilkkopimeässä pissalla, mikäli öisin siihen on tarvetta.
Hyvä ystävä Kotkasta tuli eilen vierailulle minun luokse ja illalla tietty sitte kälätettiin aika pitkään. Varmaankin joskus kahden aikaan sammutettiin lopulta valot ja vaiettiin. Taisin olla jo vajonnut jonkinasteiseen horrokseen, kun havahduin pissahätään ja saapastelin ilkosillani alkovista olohuoneen kautta eteiseen tarkoituksena siis toki mennä vessaan. Kerkesin juuri ja juuri olohuoneesta (jossa ystäväni nukkui) eteiseen, kun kaverini parahti huutamaan täyttä kurkkua. Pelästyin ihan helvetisti. Loikkasin ilmaan ja aloin itsekin karjua. Olin varma, että jossain on mörkö/kummitus/aave/hirviö. Juoksin karjuen takaisin olohuoneeseen, jossa ystäväni oli noussut sängylle istumaan ja huusi. Koska minä olin enemmän tolkuissani, kuin hän (??!), rupesin huutamaan pelkän karjumisen sijasta "mitämitämitämitä" ja heilutin käsiäni hypellen paikallani alastomana. Ilmeisesti tällainen käytös on ihan normaalia minua, koska kaverini lakkasi parkumasta tajuten, että se olen minä vain siinä.
Kaverini oli siis nähnyt unta ja jollain tasolla kai hieman havahtunut, kun nousin ja kävelin olohuoneen poikki. Tapahtuma oli mennyt hänellä uneen ja hän oli hieman raottanut silmiään ja luullut minua joksikin mieheksi ja säikähtänyt kovin. Minä pelästyin kaverin huutoa niin kovin, että vaikka järjellä tiesin, että hän säikähti minua, olin silti varma, että kämpässä on meidän lisäksi vielä joku ja valvoin sänkyyn palattuani kauan sydän hakaten ja kroppa kihelmöiden. (Mitä tästä opimme? No ensinnäkin että näytän alasti a) mieheltä ja b) niin pahalta, että ihmiset huutavat kauhuissaan näylle.)
Pientä lisähäiriötä unelle aiheutti naapurien huonekalujen seinille heitteleminen, tietokoneen hurina ja pimputus itsekseen päivitysten takia, kuumuus (kyllä, perseeni ei sinerrä enää) ja ystävän pilasoitto klo 7.15 aamulla. Lisäksi näin unta, että lomailin Haminassa ja matkajärjestelyjä hoiti ystäväni mörökölli-isä. Toivon todella olevani ensi yönä turvassa mokomilta häiriöiltä, ihan vaan oman mielenterveyteni takia.






4 kommenttia
Saunatontutar
15.11.2007 19:41
HesanPlikka76: Minen sun kanssa kyllä siinä tapauksessa tule viettämään yhtään yötä samassa tilassa! =DDD
CamiLollo: Kerro jotain uutta! XD
Saunatontutar
15.11.2007 19:47
Tulen toki, muruseni! *möyr*
Saunatontutar
15.11.2007 20:31
Ai dämit, sekö se olikin! =D *MÖYRRR*
Anonyymi
5.12.2021 11:11
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me