Orjatar!

Ihminen on himojensa orja. Halujensa vietävissä. Tahtojensa edessä täysin tahdoton. Räsynukke, joka kävelee kauppaan ja ostaa kaksi litraa jätskiä, vaikka aivojen desibelimittari on punaisella järjen äänen karjuttua eitä koko matkan. Säälittävä lussukka, joka ei voi pitää näppejään erossa vatsan kipeäksi tekevästä, mutta varsin addiktoivasta karkista, stripparista oman muijan odottaessa kotona, niistä hurjan kauniista ja aivan liian kalliista alusvaatteista lompakon huutaessa leipää, ihraisesta heseateriasta laihdutuskuurin alussa, naapurin Aunesta/Eskosta, persettä keikuttavasta työkaverista, kahvipöydässä nenään tuoksuvista munkeista/pullista/leivoksista tai niin ihanasti poreilevasta siideristä ja tupakanhimon herättäneestä syöpäkääryleestä sen jälkeen.

Voi miksi se menee niin?! Ja voiko sitä perustella sillä, että kun minä olen vain ihminen!? Voinko sanoa itseäni säntilliseksi, koska vaikka yritän kovasti olla rikkomatta muita kohtaan, rikon sitä enemmän itseäni kohtaan himojen suhteen? En varmasti kajoa naapurin Eskoon, mutta saatan hyvinkin piipahtaa hesessä, polttaa sen syöpäkääryleen, ostaa ainakin litran jätskiä, enkä takuulla kieltäydy munkista/pullasta/leivoksesta. Vaikka olisin päättänyt mitä. Ja se on vielä helppo perustella sillä, että se ei vahingoita ketään muuta.

Voi palaisipa jonkun verkkokalvot tuolla kadulla minut nähdessään, niin ehkä jättäisin sen jälkeen menemättä sinne heseen!