Tulin niiiiin saatanan ahdistuneeksi, kun siitä koiratappeludokkarista vouhkattiin ja kaikki puhui siitä. Olen itkenyt ja kiristellyt hammaskalustoani. En pystynyt katsomaan kyseistä dokkaria, en voi keskustella siitä ihmisten kanssa, enkä voi ajatella asiaa itkemättä. Se on minusta niin hirveää, kuvottavaa, kamalaa, surullista ja järkyttävää, että joku voi rääkätä eläintä niin pahoin. Mulla ei yksinkertaisesti ole eväitä käsitellä niin pahaa asiaa.
Olen nuutannut ja halannut Welmua viime päivät oikein erityisesti. Olen nukkunut käsi sen ympärillä, suvainnut sen kuorsata, vallata yli puolet sängystä ja nukkua pää tai perse tyynyllä. Olen rillunnut sen kanssa lenkillä, vienyt sen koirapuistoon leikkimään isolla kivellä ja antanut sille muutenkin extrasuperhyperpaljon huomiota.

Welmu on amerikanpitbullterrieri. Sen rotutovereita rääkätään tappeluissa ympäri maailmaa. Sen jälkeen niiden "isännät" tappaa kituvat koiransa tavoilla, joita en voi edes ajatella. Sen rotutovereita tapetaan vain rotunsa tähden, vaikka niiden esi-isät ovat niittäneet mainetta tehden kovaa työtä muun muassa sodissa saaden siitä palkintoja. Amerikanpitbullterrieri on maailman käytetyimpiä terapiakoiria. Silti niitä teurastetaan vain siksi, että joku hullu on älynnyt raahata saman rodun edustajia tappelemaan keskenään. Sitä minun on vaikea kestää.
Koira on ihmisen luomus. Ilman ihmistä sudesta ei olisi polveutunut kesyä versiota. Koira luotiin koulutettavaksi ihmisen rinnalle, kumppaniksi ja suojaksi. Se vaatii uskollisuutta puolin ja toisin. Ihminen on pettänyt oman luomuksensa niin pahoin, niin monin tavoin. Sitäkin minun on vaikea kestää.






2 kommenttia
Anonyymi
2.9.2007 14:29
Kyllä on soma muppe! Itseni vetää myös ihan epätoivoon tuo koirien huono kohtelu. Taistelukoirien lisäksi esim. whippettejä ja muita kilpakoiria kohdellaan ihan miten sattuu ja hylätään jos ne eivät menesty. Ja kun ne hölmöt tosiaan luottavat ihmisiinsä niin loputtomasti. Semmoisen luottamuksen pettäminen pistää vihaksi :(
Anonyymi
5.12.2021 11:16
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me