Syndroomakimppu

Odottaako joku minun lisäkseni sitä merkintää, josta sitten avatessa tussahtaa niitä mukavia asioita, kuten perhosia (piirrosperhosia, ei niitä oikeita, joilla on kammottava ja niljanteinen lihavartalo ja tahmajalat) ja tuoksuvia ruusun terälehtiä?! Minä nimittäin ihan oikeasti odotan sitä itse ihan kauhean kovasti. Joitakin kertoja sen pusaaminen on jopa ollut mielessä, mutta otsalisäkkeeni on siinä vaiheessa läväyttänyt minua johonkin päin naamaa ja olen tullut toisiin ajatuksiin. Tämäkään kerta ei tee poikkeusta.

Ehkä mullon vaan maanantaisyndrooma. Onneksi meillä oli eka tunti peruttu, joten koulu alkoi vasta kello 10.15. Tosin myöhästyin sieltä hieman, koska jouduin asioimaan ennen sitä pankissa. Sain nettipankin avainluvut jotenkin lukittua viikonlopun aikana. Yritin vaihtaa sitä listaa ja poks, ne lukkiutui. En tiedä, mitä tein väärin, mutta vittu kun vitutti. Vielä enemmän vitutti, kun lähestyin pankkikonttoria Malmilla. Sieltä pankistä nääs sojotti aivan suunnaton jono, jossa törötti jos minkämoista sankaria. Jotain hyvääkin sentään: sain hoidettua asiani infotiskillä, eli kiilasin sen jonon ohi. Hähää! HÄÄHÄÄHÄÄHÄÄÄÄ!!! Tosin se pankkineiti kohteli minua, kuin tällaista tietotekniikan sankaria kuulukin kohdella: kuin idioottia. Että se siitä hähäästä.

Tämän jälkeen minua vitutti ihmiset. Ihan kaikki ihmiset. Malmilla (pyydän ihan tosi paljon anteeksi lähiökohtaista rasismiani jo nyt, ennen ku kukaan inisee mitään) on kammottavan näköstä sakkia. Vähintään joka toinen ihminen on jotenkin vajaamielisen näköinen, kuola poskella, niska kenossa ja paskat housussa toisten ihmisten tiellä kekkaloiva idiootti. Ja näitäkös riitti tänään oikein erityisen paljon. Jos se asematunnelissa joskus päivystävä, ihmisiltä rahaa ruinaava ja erityisen rasittava pyörätuoliheepo olisi tänään ollu siellä, olisin varmaan kaatanu sen rulliksen ja lyöny sitä äijää kassilla päähän. Se olis nimittäin ollu sitte ihan viiminen naula arkkuun.

Koulussa meillä oli joku homo sijainen. Kuuntelin esitelmän romaneista ja voi vittu kun sillä yhdellä tytöllä oli ärsyttävä ääni. Se vaikuttaa muutenkin vähän hattutelineeltä, mutta sen jälkeen, kun se kertoi jutun tuttavastaan, jolta mustalaiset oli pölliny 500€ lupaamalla myydä sille 50 kartsaa tupakkaa, nauroin jo ääneen. Voi juutas. Ja tuommoset järjen jättiläiset sitte hoitaa meitä tulevaisuudessa. Eh. Mahtavaa.

Sen lisäksi, että minua vitutti IHAN KAIKKI, minulla oli levottomat jalat ja kädet ja oikeastaan koko ruumis. Se on kamalaa. Siinä tuntuu, että raajat räjähtää kohta atomeiksi tai sitten joutuu itse silppuamaan ne vesurilla hakkeeksi, jotta tunne helpottaisi. Liekö taas joku kofeiinipiikki vai mikä. Onneksi se helpotti sen jälkeen, kun lähdin koulusta ja kävelin niin kovaa, että kengänkannoista suihkusi kipinöitä ja kärjet puolestaan kääntyi melkein kippuralle. Menin Tarjoustalosta ostamaan kaikkea hermoja lepuuttavaa, kuten meikkejä ja tukkajuttuja. Tosin jostain kumman syystä kassalla vitutus palasi. Rahanmenolla saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa.

Olen sitä mieltä, että Pasilan aseman on ihan varmasti suunnitellut joku sadistinen kusipää, joka katselee valvontakameroista, kun ihmiset törmäilevät toisiinsa ja nauraa hohottaa verenhimoista hullun ihmisen naurua. Miksi ne saapuvista ja lähtevistä junista kertovat näytöt on pitäny sijottaa siihen ykkös- ja kakkosraiteiden rullaportaiden yläpäähän, jotta kaikki pässit varmasti jää siihen töröttämään muiden tielle? Entä miksi ne yhdet sivuovet on pitäny laittaa sinne nurkkaan niin, että niistä kulkeminen on ku menisi sellaseen ihmiskeilahommeliin? Tosin erona se, että itse olet ainut keila ja niitä palloja sinkoilee kohti noin miljoona.

Joskus tulen Pasilasta bussilla kotiin, jos on vaikka kauppakassi kannettavana. Matka on vain pari pysäkinväliä, mutta ku sellasta painavaa veskaa on niin ärsyttävä kantaa. Joskus sateella olen turvautunut samaan vaihtoehtoon. Joskus olen kyllä tullut bussilla ihan vaan huvikseenkin. Kävellessähän saattaa kulua vaikka kaloreita, kamalaa! Ikävä kyllä kärsin bussisyndroomastakin. Jos ajattelen, että nyt ois kyllä bussi poikaa, menee sellainen oitis. Tosin useimmiten suoraan naamani edestä niin, että seison itse aseman edessä liikennevaloissa ja bussi menee juuri silloin pysäkille ja minulla on vaihtoehtona joko rynnätä suojatielle punaisten palaessa ja hajottaa jonkun ihmisen auto osumalla siihen tai katsoa tyynesti, miten bussi poimii ihmiset kyytiinsä ja kaasuttaa tiehensä ilman minua. Yllättäen päädyn yleensä jälkimmäiseen vaihtoehtoon sappeni kiehuessa. Näin myös tänään.

Pääsin sentään kotiin rikkomatta mitään tai hakkaamatta ohikulkijoita. Tänään on tosiaan ärsyttänyt kaikki oikein multisuperhyperkovasti. Se on kauhean kuluttavaa. Tätä menoa minun naama rupeaa näyttämään ränsistyneeltä mökkeröltä, koska tunnen nytkin, miten minun ilme roikkuu ja kulmakarvat töröttävät kärsivästi.

Voi itku. Tässä jamassa uskaltaudun silti vielä lenkille ystävän kanssa. Toivottavasti en saa aikaan riitaa tai ketjukolaria tai joukkotappelua. Dämit.