Työpaikkakiusaaminen. Siinä se aihe, jota olen miettinyt paljonkin tänä aamuna ja päivänä…
Kuulin tuossa aamulla, että työpaikassani on tapahtunut aika vakavankinlaista työpaikkakiusaamista jo reilusti yli puoli vuotta. Kyseessä siis ihan sen tasoinen kiusaaminen, mikä on jopa vaikuttanut kiusattujen työn tulokseen ja jopa joissain tapauksissa palkkaan. Tämä yksi ihminen on siis kuukausia ja kuukausia rellestänyt, haitaten toisten työntekoa. Ja esimies on ollut täysin tietoinen asiasta. Siis YLI PUOLI VUOTTA??!! Tänään sitten tuli työntekijöille yhteinen ilmoitus tyyliin ”Olen kyllä tietoinen tapahtuneesta, ja jos sitä vielä tapahtuu, sitten irtisanon tämän kiusanneen työntekijän”. Siis voi herrajee! Ilmeisesti tämä työntekijä on muita terrorisoimalla saanut itselleen niin hyvän tuloksen työn tiimoilta, että työnantaja ei häntä halua irtisanoa, peläten että menetetään euro tai pari. Siis mielestäni täysin epäammattimaista toimintaa! Mielestäni tuollainen työpaikkakiusaaminen on sen luokan juttu, että siitä olisi pitänyt sanoa irti jo kuukausia sitten, eikä antaa mitään uusia mahdollisuuksia!
Tiedän että työpaikkakiusaaminen on yleistä, edellisessä työpaikassani tätä tapahtui päivittäin, vieläpä esimiehen toimesta. Kyseisessä firmassa oli muutenkin menttaliteetti se, että ”pomolle kaikki, työntekijöillä ei niin väliä”. Itse en tällä kertaa nyt ollut osallisena tässä kiusaamis-jupakassa, se kun tapahtui eri ”piirissä” kuin missä itse työskentelen. Mutta silti kyllä halveksuttavaa toimintaa, niin kiusaajalta kuin työnanjataltani. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi vaihto toiseen firmaan näyttää piakkoin todennäköiseltä. Onko se niin hemmetin liikaa vaadittu päästä firmaan, jossa olisi ammattitaitoista väkeä, edes esimiestasolla!?!