Kaikella on alkunsa, yleensä myös loppunsa. Tämä olkoon epämääräisen blogini alku.
Dear fucking day book…
En jaksa kirjoitella tänne juurikaan mitään elämää suurempaa, syvällistä tai muutenkaan ihmeempää… Voin vaikka tarinoida veneistä, moottoripyöristä ja elämästä yleensä. Lue jos kiinnostaa, ole lukematta jos ei.
Joulu takana, välipäivien henkinen tyhjäkäynti käsillä. Onneksi kohta Uudenvuoden kekkerit vanhojen kamujen kanssa… Allekirjoittanut ja tuvallinen tuttuja mukavia naisia, en valita ollenkaan. 🙂
Tänään otin duunissa vastaan tasan yhden puhelun mutta tuli sentään siivoiltua vuoden mittaan pöydälle kertyneiden tekemättömien asioiden pino pienemmäksi. Lounasravintola jossa normisti käyn lounaalla oli kiinni, vituttti hyvän salaattipöydän missaaminen sen verran että en jaksanut käydä lounaalla ollenkaan. Tuo kyllä kuittautui duunin jälkeen väsätyllä nuudeliwokilla joka olisi kussut nurin maussa itse Iron Chef:nkin…
Tämän jälkeen oli vuorossa rakkaan moottoripyöräprojektin edistämistä. Vuorossa oli takakatteen pakkelien hionta ja lasikuituvahvikkeiden tarkistaminen & siistintä samasta osasta. Homma kulki, hiomakone lauloi & hevi soi ja valmistakin alkoi tulla sen verran paljon että kohta vuorossa enää maalaria varten pohjamaalin alle tuleva hionta. Jotenkin tuntuu helpottavalta kun 3kk kestänyt projekti alkaa olemaan siinä vaiheessa että saa kohta kiikuttaa enää osat käymään ammattilaisella (maalari maalaa pyörän ja se käy myös huollossa huoltofirmassa) ja sitten enää itsellä edessä niputtaminen ja viimeiset säätelyt.
Onneksi naapurin pariskunta lähti kinkunsulatuslenkille kuten sovittu, tuli muutakin tehtyä kuin jumittua tallitonttuna vaikka siellä oleskelu onkin ihan miellyttävä ajanvietto toisinaan.
Nyt tämä lässytys saa luvan loppua, joulupukin tuoma Mokoman uusi albumi soittoon ja iltapirtelön tekoon.
Jatkoa seuraa jos seuraa, katsellaan sitä sitten.