Huomenna kuopuksen 4 vuotis päivä, ihan kuin siitä olisi ollut vasta ohikiitävä vilaus kun sä tulit kotiin ja tuhisit ensi kertaa pinnasängyssä, sinne olis mahtunut kolme muutakin, niin pieni sä olit.
Sä synnyit etuajassa ja olit keskolassa tankkaamassa lääkekuuria, kotiuduin ennen sinua. Muista vieläkin se raapivan tunteen, kun piti iltasyötöltä jättää sinut sinne tätien hoiviin. Itkin koko sairaalamatkan kotiin…sellaista luopumisen tuskaa ja äidin ikävää. Ei sulla mitään hätää ollut, mutta jotenkin se petoeläimen vaisto, jota tunsin sua kohtaan.
Istuin keinutuolisa keskolassa imettämässä ja sä pidit mua pienellä kädelläsi kiinni etusormesta,mä olin pakahtua rakkaudesta kun sun pitkä luonnonkikkara tukka oli kiharalla ja sä tuhisit siinä tisulla…
Samaa petoeläimen vaistoa mä tunne vieläkin sua kohtaan, ihan niinkuin silloin kun olit kolme kiloa. Susta on tullut toimelias ja touhukas tyttö.
Olet perushyväntuulinen ja kiltti. Meidän perheen ”Minimorris”,jollain kramofonin neulalla rokotettu, alati äänessä oleva hönttärä.
Pyörit sängyssä, sua jännittää huomiset ihka ensimmäiset lastenkutsut. Odottelet intona kavereita ja paketteja ja pohdit onko kaikille suklaamunia varmasti tarpeeksi. On niitä!
Sä laulat leikki englanniksi happy birthday piisiä unisena ja mä hymyilen sulle alhaalla.
Neljä vuotta, niin siivillä. Äidin pieni. Kaunis.
Äiti rakastaa sinua, maailman ääriin ja takaisin.