Ihmistä kusetetaan

Ostin eilen kaupasta pintamaustettuja broilerin rintafileitä. Tai niin luulin. Kun ryhdyin laittamaan ruokaa niistä, luulin ensin että ovat jotenkin pilaantuneita, kun olivat niin pehmeitä. Pakkausta tutkimalla selvisi, että ne olivatkin broilerin reisilihasta tehtyjä ”broilerleikkeitä”. Olivatpahan vain jotenkin muotoiltu niin, että näyttivät rintafileiltä.

Toinen vastaava huijaus on porsaan ”pihvifileet”. Porsaan ulkofile leikataan niin, että se muistuttaa sisäfilettä ja sitten sille annetaan hämäävä nimi ja myydän vähän kalliimmalla.

Kaikkein suurin vähittäiskaupan kusetus onkin sitten tämän vuotinen elintarvikkeiden hintojen nousu. Joo, inflaatio laukkaa ja niin edelleen, mutta ei kai tällä ole vain mitään tekemistä tulevan ruoan arvonlisäveron laskun kanssa? Nostetaan ensin keinotekoisesti hintoja ja sitten lasketaan niitä hieman kun veroalennus tulee voimaan. Saadaan taas ihmiset ostamaan enemmän ja paremmalla katteella.

Ovatko ruoan hinnat nousseet myös muualla Euroopassa samaa tahtia? Veikkaampa etteivät. Suomen päivittäistavarakauppa on niin keskittynyttä, että voisi yhtä hyvin puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja sanoa, että täällä on elintarvikkeiden hintakartelli.

Joku Lidl on näennäisesti lyönyt vähän kiilaa Keskon ja HOK-Elannon väliin, mutta sielläkin on huomattu, ettei täällä tarvitse kilpailla hinnoilla. Eikä valikoimallakaan. Lidlin valikoima on koko ajan muuttunut enemmän saman kaltaiseksi muiden suomalaisten ruokakauppojen kanssa.

Ja kun nyt aloin rutkuttamaan, niin myös ravintola-ala on menossa päin persettä, erityisesti HOK-Elannon ansiosta. Kohta koko Suomi on täynnä yhtä helvetin Amarilloa, Chicosia, Rossoa ja Fransmannia, joissa myydään kaikissa samaa puppaa. Eikä tien päällä saa kohta kuin ABC-liikennemyymälöiden tasalaatuisen mautonta safkaa.

Olemme tuhoon tuomittuja, ystävät hyvät.