Se, että tuntuu siltä, että ei kelpaa kenellekään todellakin helposti saa ihmisen tuntemaan itsensä jollain tavalla huonommaksi kuin toiset ovat. Sille tunteelle ei pidä antaa kuitenkaan periksi. Siitä huolimatta, että minussa on jotain vikaa, niin perusteellista, että en ole kenellekään naiselle kelvannut niin kuitenkaan ei ole tullut sellaista ajtusta mieleen, että olisin jotenkin huonompi kuin muut. En minä parempi ihminen ole kuin kukaan muukaan mutta en minä myöskään huonompikaan ole vain sen takia, että jostain syystä minun markkina-arvo on nolla. Joissakin asioissa olen varsin paljon etevämpi kuin suurin osa muista ihmisistä, hoidan työni moitteettomasti, no olen masentunut ja siitä seurauksena on muodostunut vuosikausia jatkunut rankka ryyppääminen mutta vain vapaapäivinä, mutta en minä silti huonompi ole kuin kukaan muu.
Toivottavasti kukaan teistäkään ei moisia ajatuksia haudo sillä jos alkaa itseään pitämään huonompana kuin muut niin sitä helposti alkaa itsekin uskomaan siihen.
Minä olen jotenkin huomannut, että alan olla pääsemässä yli tästä mieltä raunioittavasta ymmärryksestä, että yksin ollaan ja yksin jäädään. Olen hyväksymässä tilanteeni, mikä on erittäin positiivista.
Itse asiassa, kun asiaa mietitään niin itse tilanteeni ei minua enää niin edes ahdista vaan paljon enemmän minua vituttaa se, että kun asiasta kerron niin aina joku lässyttäjä alkaa kertomaan, että ”kyllä sinullekin joku vielä löytyy”,”sitä ei koskaan tiedä mitä nurkan takana on” ymymlässynlässyn. Tuollaisia tekisi todella mieli vetää turpiin. No, ei sentään,en minä sentään mielisairas ole mutta nuo lässyttäjät eivät ymmärrä sitä, että sen on ymmärtänyt omalta osaltaan pysyväksi olotilaksi, että yksin tullaan olemaan eikä siihen ole tulossa muutosta. Vaikka lässyttäjät pääsääntöisesti yrittävät olla ystävällisiä ja kannustavia niin lässytyksellänsä heillä on päinvastainen vaikutus.
Tänään mietin kuinka paljon parempi olo minulla on kuin esim viime kesänä. Jostain syystä yksinäisille ihmisille kesä on varsin kovaa aikaa.
Toivottavasti asiat tästä alkavat pikkuhiljaa suttaantumaan.